Näin tehtiin Kaikki on hyvin
Kuvakertomus

Olemme dokumentoineet Kaikki on hyvin -elokuvan valmistumisen aivan ensimmäisistä käsikirjoitussessioista viimeiseen puristukseen ja ensi-iltaan saakka. Kuusi tuntia videonauhaa, kymmeniä tai satoja valokuvia ja romaanin verran muistiinpanoja. Ajattelimme, että olisi ihan tervettä jollain tapaa purkaa sitä.

Tähän kuvakertomukseen on koottu projektin tärkeimmät vaiheet - ja muutamia vähemmän tärkeitä. Olemme yrittäneet muistaa joitakin hauskoja yksityiskohtia, mutta valtaosa niistä varmaankin muistuu mieleen vasta unissa. Jos jokin vaihe kiinnostaa tarkemmin, lähetä sähköpostia tai kirjoita vieraskirjaan. Vastaamme mielellämme.

Kuvatekstien oheen on lainattu ohjaajan ja kuvausihteerin tuotantopäiväkirjoja:

Ohjaajan päiväkirjasta "Kirjoitin koko projektin ajan päiväkirjaa edistymisestä. Pohdintani paljastavat surutta elokuvan tapahtumia, joten niitä kannattaa lukea vain, jos on jo nähnyt elokuvan tai jos ei todellakaan aio sitä katsoa."

Tuotantosihteerin päiväkirjasta "Ismo pakotti minut kirjoittamaan säännöllisesti sivuillemme elokuvan edistymisestä, jotta saisimme lisää kävijöitä. Pohdintani saattavat siis olla tuttuja jo entuudestaan."

Kun kuulet tämän äänen *pling*, voit aloittaa! >>


seuraava
(C) Ismo Kiesiläinen, Ihmiskunnan ainoa toivo 2001