Leikkaukseen käytettiin Adobe Premiereä. Työ alkoi kuvatun materiaalin katsomisella uudelleen ja uudelleen. Siinä sivussa leikkaaja-ohjaaja otti ylös sopivien otosten aikakoodit. Video siityi kovalevylle batch capturella DVRaptor RT -kortin kautta. Ensimmäinen yllätys oli materiaalin määrä. Tavoitteena oli maksimissaan kymmenen minuutin elokuva, mutta jotenkin se oli kesän aikana venähtänyt kaksinkertaiseen mittaan. Tarkka ja havainnollinen kuvakäsikirjoitus sen sijaan oli odotusten mukaan avuksi leikkauksessa.

Muutaman version jälkeen elokuva oli valmis luovutettavaksi muusikoille, jotka olivat tähän asti saaneet laiskotella. Leikkauksen työstö kuitenkin jatkui raakaleikkauksesta kohti valmista ja virheetöntä versiota. Värikorjauksia tarvittiin suunniteltua vähemmän onnistuneen valaisun ansiosta, eikä tällä kertaa kuvissa ollut juuri paikattavia virheitä (kuten äänimiehiä). Hyvin suunniteltua materiaalia oli ilo leikata.

"Tein raakaleikkauksen kahteen kertaan ja päädyin molemmissa versioissa noin 22 minuutin lopputulokseen. Se tuntui aika paljolta. Mistään oli kuitenkaan hankalaa löytää mitään löysää. Riski oli kuitenkin suuri - mitä jos elokuva tuntuukin katsojasta vain liian pitkältä irralliselta kokoelmalta kohtauksia, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin? Silloin olisi parempi, jos onnistuisimme lyhentämään tuota kärsimystä. Entä toisaalta - jos lyhennämme kohtauksia, on vaarana että niistä nimenomaan tulee niitä irrallisia kohtauksia, joissa missään ei oikein pääse tilanteen sisään. Raakaleikkausta katsellessani minulla oli kuitenkin hyvä fiilis. Jotkut kohtaukset saivat näinkin teknisellä lähestymisellä reaktioita aikaan."

"Kun pääsin taas sorvin äären, päätin vielä yrittää. Lyhensin lähes jokaista leikkausta niin radikaalisti kuin pystyin, kaiken löysän yritin repiä pois. Revin jopa puolet herkullisesta sammuneen auton ohittamisesta. Katselin kokonaisuuden kerran läpi ja korjasin paria leikkausta lähemmäksi alkuperäistä. Enää 17 ja puoli minuuttia! Nyt se tuntui vielä paremmalta."