Bussipysäkki

Etusivu

Bussit ja kuvat:
  valmistajittain
  liikennöitsijöittäin

Kirjoituksia

Muita kuvia

Linkit:
  liikennöitsijät
  valmistajat
  harrastajat

Palaute

Uutiset

In English

Lahdessa heinäkuussa 2002

Eräänä heinäkuisena päivänä sain idean, lähdetään Lahteen. Yhden lähiöharrastajan sain houkuteltua mukaan matkalle, joten yksin ei tarvinnut reissata. Lahdessahan tunnetusti on mielenkiintoisia busseja ja jylhiä lähiöitä. Junamaatin kesätarjouksesta matkakin vain halpeni, taajamajunalla 5 euroa suuntaansa opiskelijalta. Ei mitenkään kallis reissu.

Lauantai, 27.7.2002

Aamupäivän H-juna oli tarkoituksiimme nähden varsin mainio valinta. Noin kahden ja puolen tunnin matka Riihimäen kautta Lahteen sujui viihtyisästi, eikä jouduttu edes Mäntsälään. Päivä alkoi aurinkoisena ja kiertelimme kävellen Lahden keskustan ympärillä. Sateen sattuessa siirryimme satamaan, jossa pidettiin mölkkymestaruuskisoja. Keskustassa ihmettelimme erityisen monimutkaista kauppakeskusta. Busseilla piti sitten lähteä tutkailemaan lähiöitä. Koiviston Auton lippupolitiikka on ns. syvältä, esimerkiksi päivälippuja ei tässäkään kaupungissa saatavilla ole. Busseilla matkustelu jäi siis lopulta aika vähiin. Tulipa sentään kokeiltua matalalattiaista Kabusia.

Sm2-sähköjuna Sm2 + Eioc, VR 6099 + 6299
Juna purkaa matkustajansa suoraan asematunneliin. Lähijunayhteys oli oikein kätevä.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 116 kt)
Bussipysäkki Jalankulkija, varo tonttiliikennettä, Lahden kaupunki
Takana olevan talon sisäpihalle kulkee ajoreitti katkoviivalla erotettua aluetta pitkin. Eli suoraan pysäkkikatoksen edestä, alkaen talon vierustalta. Tietenkään ajoreittiä ei ole voinut osoittaa suoraan talon edessä olevalta tieltä. Ja bussinodottajien vielä pitäisi varoa pysäkin päältä kulkevia autoja! Oikea suunnittelun kukkanen.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 132 kt)
Lahti Eagle 560 Scania K124 EB 6x2*4 / Lahti Eagle 560, Sukulan Linja 8 (XYP-780)
Linja-autoasemalle saapui Sukulan uunituore teli-Eagle, varustettuna ohjaavalla taka-akselilla. Komea peli.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 108 kt)
Carrus 311 Scania L113 / Carrus 311 Combi, Lehtimäki 3 (ZEA-232)
Samaan paikkaan ajetaan myös lähiseudun linjoja, esimerkiksi Nastolasta ajetaan Lahteen Lehtimäen puolituristi-Carruksella. Yhteistariffissa saa ajella kaupungin rajoille ja seutulipulla ylikin.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 109 kt)
Kabus Volvo B58 / Kabus (uudelleenkoritettu), Lahden Liikenne
Vanhoilla korkealattiaisilla Kabuseilla hoidetaan suuri osa Lahden alueen paikallisliikenteestä. Iäkkäät uudelleenkoritetut bussit ovat ilmeisen kestäviä.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 95 kt)
Kabus Volvo B58 / Kabus (uudelleenkoritettu), Lahden Liikenne 306 (HFS-466)
Peltikylki-Kabus on yleisimpiä malleja Lahden katukuvassa.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 135 kt)
Kabus TM6Z2/68, Lahden Liikenne 338 (XIB-838)
Lahden omalaatuisin bussi on tietysti matalalattia-Kabus. KA-yhtymä on valmistanut näitä vain muutaman kappaleen ainoastaan Lahden kaupunkiliikenteeseen. Bussi on muotoilultaan varsin amerikkalaisvaikutteinen, pistematriisilinjakilpi on myönnytys nykyajalle. Kapea kaksilehtinen takaovi on hauska.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 115 kt)
Kabus TM6Z2/68, Lahden Liikenne 338 (XIB-838)
Yleisvaikutelma on matala ja leveä bussin poistuessa lähiön päättäriltä uudelle kierrokselle linjalla 5.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 106 kt)
Kabus TM6Z2/68, Lahden Liikenne
Valitettavasti penkeistä tulee ensimmäisenä mieleen Ikarus. Sisustus on muutenkin askeettinen, ei turhia krumeluureja. Liikkuminen bussissa on helppoa, käytävällä ja takaovella on vain yksi porras.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 124 kt)
Lahti 400 Lahti 400, Lehtimäki 1
Lehtimäellä on myös paikallista kalustoa, kulkeehan Nastolan linjan reitti Lahden Autokorin tehtaan vierestä.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 116 kt)
Carrus City U Volvo B10L / Carrus City U, Lahden Liikenne 360(?) (LIB-960)
Ennen Kabuseja olivat Lahden matalalattiabussimarkkinat Carrus City U:n heiniä.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 101 kt)
Wiima K202 Scania N112 / Wiima K202, Lahden Liikenne (FAB-357)
Toki Laatikko-Wiimoillakin on osansa Lahden - kuten minkä tahansa muunkin suomalaisen kaupungin - paikallisliikenteessä. Erityisen hassulta ja etupainoiselta näyttää tämä 1+1+0 -ovitettu versio, jota Lahdessa on runsaasti. Takaovettomuus ja lyhyt perä sen tekevät.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 117 kt)
Wiima K202 Volvo B10M / Wiima K202, Lahden Liikenne 329 (HVK-372)
Harvinaisempi on perus-KA -ovitettu laatikko, olisiko näitä yksi tai kaksi liikkeellä.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 90 kt)
Wiima K202 Volvo B10M / Wiima K202, Lahden Liikenne 353 (ZAS-213)
Ja tietysti myös pääkaupunkiseudulta on tuotu muutamia Liikenne Oy:n vanhoja busseja. Tariffikilven paikka paljastaa, Lahdessa on käytössä pelkkä pieni tarra.
Kuva: Niko Setälä, 7/2002
(iso kuva, 132 kt)

[Ylös]

Eniten Lahdessa ihmetyttää se, ettei kaupungin nimeä kantavan Lahden Autokorin tuotoksia näy juurikaan katukuvassa, oikeastaan vain seutu- ja kaukoliikenteessä. Tämä tietysti on toisen vahvan paikallisen tekijän, Koiviston Auton syytä, konserniin on ennemmin hankittu Wiiman/Carruksen tekeleitä kuin Lahden, jossei sitten ole väännetty itse peltiä.

Pikapuolin tarkasteltuna Lahdessa tuntuisi olevan kohtuullisen hyvä ja kattava joukkoliikennejärjestelmä. Päivälipun puute on suurin murhe turistin kannalta, paikallisten asukkaiden puolesta on vaikeampi sanoa. Siirtolippusysteemi ainakin on outo ja tyhmä, ainakin näin rajoittamattomaan vaihto-oikeuteen tunnin sisällä tottuneille. Kokonaisuutena Lahdesta jäi positiivinen mielikuva, ei lainkaan niin ankea kuin urbaanit legendat antavat ymmärtää.

[Ylös]