Ensimmäinen-kuvaussuunnitelma

KOHTAUS 1. Sanomatalo, prees.   2. Sanomatalo         3. Carrols         4. Asema 5. Juna   6. Asettuminen mökkiin         7. Elokuva         8. Ranta       9. Aamu   10. Asema     11. Sanomatalo   12. Lopputekstit  
  Marko seisoo Sanomatalon sillalla ja katselee aukiolla seisoskelevia ihmisiä. Sanna saapuu, muttei huomaa Markoa. Markon ajatuksissa palataan edelliseen kesään Sanna ja Marko saapuvat Sanomatalon aukiolle ja tervehtivät Sannan kavereita, joista Marko tuntee vain Mikon   Keskustelun jälkeen lähdetään syömään. Matkalla Kai ja Mikko ottavat juoksukilpailun. Kävellään ulkona.     Ryhmä istuu Carrolsissa syömässä. Tilanne kehittyy pikkuhiljaa jääpalasodaksi. Lopuksi poistutaan.         Mikon johdolla juostaan junaan ja astutaan vaunuun Istutaan junassa   Kävellään metsätieltä mökin pihaan Mennään sisälle Sanna ja Marko käyvät ulkona Sanna ja Marko palaavat Pelataan peliä Katsotaan elokuvaa, joka loppuu melko pian. Kristiinan äiti soittaa. Kristiina lähtee kotiin.     Istutaan sohvilla ja ollaan hiljaa. Kai soittaa kitaraa.   Marko herää yöllä, käy juomassa ja huomaa, että Sanna ja Mikko ovat edelleen poissa ja lähtee etsimään näitä.   Löytää Sannan ja Mikon laiturilta puhumasta ja jää seuraamaan tilannetta sivusta.   Kaikki paitsi Marko istuvat pöydän ääressä juomassa teetä. Marko saapuu ovesta väsyneen näköisenä.   Juostaan laiturilta toiselle. Marko nousee junaan, muut hyvästelevät. Juna lähtee.     Marko seisoo yhä Sanomatalon sillalla, havahtuu Mikon huutoon   Lopputekstit  
Marko Seisoo välisillalla ja katselee alas Näkee Sannan Kävelee Sannan perässä Pysyttelee taka-alalla Seuraa keskustelua Kävelee ulos ja jää odottamaan Kävelee Istuu pöydän ääressä Sannan vieressä   Katselee sivusta lopettavat Alkaa nousta ylös ja poistuu Pitää Sannaa kädestä, istuu ikkunan viereen Katselee Sannaa ja välillä ulos ikkunasta   Jää katsomaan Sannaa Jää odottamaan ovelle, kunnes menee Sannan viereen Kuiskaa jotain Sannalle ja nousee ylös ja menee ulos Tulee ovesta sisään ja ehdottaa pelaamista   Lojuu sohvalla Sannan ja Mikon kanssa   Nousee ylös halaamaan Kristiinaa Lojuu sohvalla Sannan ja Mikon kanssa Jää makaamaan sohvalle Herää, sytyttää jalkalampun, käy keittiössä, ja menee ulos Kävelee kohti rantaa Näkee Sannan ja Mikon laiturilla Jää istumaan rantasaunan viereen Tulee ovesta sisään. Juo teetä juoksee Astuu junan portaille Seisoo junan ovella Marko seisoo yhä Sanomatalon sillalla, havahtuu Mikon huutoon Nojaa kaiteeseen    
Sanna   Kävelee päätyovesta kohti kevereitaan Kävelee kohti aukiolla odottavia Markon kanssa halaa muita seisoo ringissä ja keskustelee Kävelee ulos ja jää odottamaan Kävelee istuu pöydän ääressä Mikon ja Markon välissä   Osallistuu jääpalasotaan lopettavat Kaivettuaan niskasta jääpalan nousee ylös. Pitää Markoa kädestä, istuu ikkunan viereen ajatuksissaan   Juoksee rantaan Hyppää ensimmäisenä sohvalle Nousee ja menee Markon kanssa ulos Väittelee Mikon kanssa, istuu tämän viereen   Lojuu sohvalla Markon ja Mikon kanssa   Nousee ylös halaamaan Kristiinaa Makaa hetken sohvalla, kunnes nousee ylös ja kävelee kuistille Nojaa saapuneen Mikon olkapäähän     Istuu Mikon kanssa laiturilla puhumassa Jäävät laiturille Antaa Markolle suukon poskelle Juo teetä juoksee Hyvästelee Markon ensin Vilkuttaa, ottaa Mikkoa kädestä        
Mikko     odottaa aukiolla halaa sannaa ja mikkoa seisoo ringissä ja keskustelee juoksee pyöröovelle ja kiertää pari kertaa Kävelee ja puhuu Istuu Sannan ja Tapion välissä Pudottaa Sannan niskaan jääpalan Osallistuu jääpalasotaan Nousee ylös ja keskeyttää sodan Pudottaa jääpalan Sannan niskaan. Nousee ylös. Johtaa joukkoa ajatuksissaan   Menee avaamaan ovea ja patistelee muita sisälle Lukee sisääntullessa tekstiviestin, istuutuu Katsoo hetken Sannaa ja Markoa ja sitten keskittyy valokuviin Hakee pelin, väittelee Sannan kanssa   Lojuu sohvalla Sannan ja Markon kanssa   Nousee ylös halaamaan Kristiinaa Lojuu sohvalla Nousee ja kävelee Sannan perään kuistille.     Istuu Sannan kanssa laiturilla puhumassa Jäävät laiturille Toivottaa huomenta Markolle Juo teetä juoksee Hyvästelee Markon toiseksi Vilkuttaa, ottaa Sannaa kädestä Mikko seisoo kauempana sillalla Kävelee Markon viereen ja jää nojaamaan kaiteeseen ja juttelemaan    
Kai     odottaa aukiolla halaa sannaa puhuu tapion kanssa Seuraa Mikkoa Kävelee ja puhuu Istuu Tapion vieressä   Osallistuu jääpalasotaan lopettavat Alkaa nousta ylös ja poistuu Kulkee Kristiinan kanssa rakentelee siltaa pilleistä   Katselee ympärilleen Seuraa Sannaa Keskittyy valokuviin     Istuu Kristiinan vieressä   Sytyttää valot ja halaa Kristiinaa Ottaa kitaran ja alkaa soittaa miittibiisiä. Soittaa Nukkuu       Juo teetä Juo teetä juoksee   Vilkuttaa        
Kristiina     odottaa aukiolla halaa sannaa seisoo ringissä ja keskustelee Odottelee sisällä Kävelee ja puhuu Saapuu pöytään ja istuu Kain viereen   Osallistuu jääpalasotaan lopettavat Alkaa nousta ylös ja poistuu Kulkee Kain kanssa ajatuksissaan   Katselee ympärilleen Seuraa Sannaa Näyttää valokuvia     Istuu Kain vieressä Vastaa puhelimeen ja puhuu lyhyesti äitinsä kanssa Halaa muita ja poistuu ovesta                              
Tapio     odottaa aukiolla tervehtii puhuu kain kanssa Kävelee ulos ja jää odottamaan Kävelee Istuu Mikon ja Kain välissä Rakentaa pilleistä siltarakennelmaa Osallistuu jääpalasotaan ja rakentaa pilleistä jatkaa pillirakentamista Alkaa nousta ylös ja poistuu mukana rakentelee siltaa pilleistä   Katselee ympärilleen Istuutuu ja keskittyy pilleihin Keskittyy valokuviin     Istuu tuolilla ja hypistelee pillejä   Nousee ylös halaamaan Kristiinaa Jatkaa pillisillan rakentamista Rakentaa Nukkuu       Juo teetä Kertoo, että oli kivaa. juoksee   Vilkuttaa        
                                                                             
Kamera Seuraa tilannetta pääosin Markon näkökulmasta Välilllä näytetään Markoa Seuraa Sannaa Markon silmin Seuraa tilannetta Markon silmin Seuraa tilannetta pääosin Markon silmin Seuraa juoksua Seuraa kävelijöitä edestä ja takaa Seuraa dialogia normaalisti Siirtyy markon silmiin, muutamia lähikuvia   Seuraa Mikkoa Yleiskuvaa Kuljetaan joukon edellä, muutamia kuvia Mikosta Markon subj. ja vastakuvia kuva sillalla ajavasta junasta ulkoapäin     Mikon subj.   Kuvaa ikkunan takaa ulkoa Seuraa sivusta     Paljon Markon silmin Markon silmin   Markon silmin ja vastakuvia     Seuraa sivusta   Seurataan pääosin edestäpäin   Markon silmin loittonevaa laituria, jos mahdollista avoimesta ovesta Markon ja Mikon silmin Kuvataan alhaalta    
Musiikki miittibiisin melodia kitaralla näppäillen                     pirteähkö musiikki alkaa pirteähköä musiikkia   jotain kohtalokasta           Elokuvan äänet     Miittibiisi kitaralla irrottuu kuvasta ja muuttuu lauletuksi jatkuu   Hiljaista ja hidasta musiikkia hiljaisuus musiikki nousee hiljaisuus hiljaisuus Pirteämpää, mutta hieman haikeaa musiikkia Musiikki muuttuu vaimeammaksi ja jatkuu   Musiikki alkaa Sovitus miittibiisistä  
Muuta alkutekstit kuvan kanssa vuorotellen mustalla taustalla   "vuotta aiemmin"-teksti                 Pöytään jää pillirakennelma kuvataan jollakin kauimmaisista laitureista               Pöydällä limupulloja, sipsipusseja ja pillejä Elokuva päättyy, puhelin soi   ulkona hämärää Sanna ja Mikko näkyvät ikkunan läpi   hämärää     Ollaan ruokatilan pöydän ääressä       Juna lähtee liikkeelle Aukiolla ei ole enää ketään   Lopputekstit mustalla pohjalla  

Viimeksi päivitetty 18.6.2001
Päivittäjä Ismo Kiesiläinen