Bussipysäkki

Etusivu

Bussit ja kuvat:
  valmistajittain
  liikennöitsijöittäin

Kirjoituksia

Muita kuvia

Linkit:
  liikennöitsijät
  valmistajat
  harrastajat

Palaute

Uutiset

In English

Kesän 2002 aikataulukirjat

Taas on kesä ja aurinko lämmittää. Varma kesän merkki on tietysti uusien aikataulukirjojen ilmestyminen koteihin ja palvelupisteisiin. Kesäliikenne alkaa 2.6.2002, poikkeuksellisesti sunnuntaina, ilmeisesti Leppävaaran uuteen terminaaliin totuttelun takia. Luokaamme siis katsaus näihin uuden uutukaisiin aikataulukirjoihin, pärjääkö niiden avulla kesäliikenteen hektisessä pyörteessä.

Ulkoasu

Aikataulukirjat

Perinteisesti Espoon ja Vantaan aikataulukirjat ovat kuin samasta muotista tulleita, niin myös tänä kesänä. Kannen teemana on tietysti matkakortti, takakansi on varattu kokonaan matkakorttimainokselle. Kortti löytyy myös etukannessa ja taustakuvana on itse kortistakin löytyvä tyylitelty linjakartasto. Värit ovat perinteiset, Espoolla vihreä ja Vantaalla punainen. Helsingin aikataulukirjanen noudattaa vuodesta toiseen samanlaista ulkoasukaavaa, ainoastaan väri ja kannen kuva vaihtelee. Tällä kertaa on valittu vihreä, mikä kesän lisäksi tuo mieleen Espoon. Kuva-aihe on metroasemalta, jossa iloiset lapsiperheet odottavat metroa. Voisiko tämän kuvitella olevan metron lobbaamista espoolaisille? Tässä kannessa ei matkakortti esiinny lainkaan, sen sijaan takakansi varoittaa liiallisesta kirjaan uppoutumisesta: kuvassa on asemalta juuri lähtenyt metro.

Sisältö: Espoo

Sisällön tarkastelun aloitan espoolaisena tietysti Espoon (ja Kauniaisten) aikataulukirjasta. Uutta on linjatyypin merkitseminen sivun reunaan tummennetulle alueelle, sisäiset, seudut ja junat eri kohtiin. Näin tarvitsemansa linjatyypin löytää kirjan sisältä nopeammin, fiksu idea siis. Muutamilla sivuilla tummennettu alue jää tosin hieman liian kauas sivun reunasta, jolloin kirjan ollessa kiinni reunassa näkyy vain valkoinen raita. Taiton ja painon hienosäädössä siis vielä hitunen parantamisen varaa. Sama ominaisuus löytyy myös Vantaan aikatauluista.

Kannen sisäsivulla näytetään joukkoliikenteessä käytettäviä tunnuksia. Seutuliikenteen vanha ympyrälogo on hävinnyt täysin, ainoastaan Helsingin nuolikuvio on jäljellä vanhasta. U-linjojen tunnuskin on vaihtunut matkakorttijärjestelmän tunnuksen sisältävään U-kirjaimeen. Enpä ole vielä U-linjoilla kortinlukijoita silti nähnyt. Seuraavaksi kerrotaan liikenteen uudistuksista, päällimmäisenä Leppävaaran liityntäliikenne ja alueen uudet linjat. Myös Helsingin päässä tapahtuvat muutokset on mainittu. Miinuksena voisi mainita joidenkin muutoksien jääminen kokonaan aikataulukirjasta, tällainen on U-linjan 540 jatkaminen Lommilasta Espoon keskukseen. Joskus muutoksia tehdään vain pienellä varoajalla, mutta tämä muutos saattaa jäädä useimmilta huomaamatta ja hyöty siten olemattomaksi. Internetissäkään olevaan aikatauluun asiaa ei ole päivitetty.. Ainoastaan pieni tiedote YTV:n aikataulujen etusivulla kertoo muutoksesta.

Seuraava uudistus on Millä sinne pääsee -sivut sekä Espoolle että Vantaalle. Espoon ja Vantaan paikannimiä on aukeaman verran kumpaakin, ja paikalle johtavat linjat. Sinänsä hieno ja kannatettava idea, mutta tällaisenaan palvelee vain Helsingin keskustasta lähteviä matkoja. Kaikki poikittaiset seutulinjat ja kaupunkien sisäiset linjat on jätetty listoista pois, paitsi jos sellainen sattuu olemaan ainoa yhteys. Voi olla, että muuten taulukko tulisi kovin epäselväksi ja hankalaksi lukea, mutta tämä on taas kovin kapea näkökulma.

Linjaluettelo on perinteinen, mainittuna ovat myös palvelulinjat. Ja palvelulinjojen aikataulut ovatkin täydellisinä heti seuraavilla sivuilla. Tämä on linjojen käyttökelpoisuuden ja tavoitettavuuden kannalta erittäin tärkeä asia, eihän linjoja tule käytettyä, jos ei tiedä missä ja milloin sellainen kulkee. Espoolle tästä bonusta.

Espoon bussiaikataulu Sitten varsinaisiin bussiaikatauluihin. Silmiinpitävin muutos entiseen on kellonaikojen fonttimuutos. Kaikki matalalattiabussilla ajettavat lähdöt on lihavoitu. Korkealattiaiset taas ovat ohuella, eri fontin numeroilla merkitty. Tämä varmasti helpottaa matalalattiaisten lähtöjen löytämistä entiseen m-kirjaimeen nähden. Mutta, varsin suuri osa linjoista ajetaan jo kokonaan matalalattiaisilla busseilla, ja muillakin linjoilla yleensä suurin osa lähdöistä. Kokonaan lihavoidulla tekstillä kirjoitettua aikataulua on varsin raskas lukea. Eikö siis olisi jo aika korostaa korkealattiaiset lähdöt matalien sijaan, kun matala on kuitenkin nykyään se normaalitapaus. Johan busseissakin merkataan tarralla korkealattiaisuus, eikä mataluutta. Tilannetta sotkee vielä junien merkitseminen liityntälinjojen aikatauluihin korkealähtöjen fontilla, mutta kursiivina. Pahimmillaan kolme eri fonttia samassa aikataulussa ei tee siitä selkeämpää, päinvastoin. Tätä korostaa vielä painotyön epätasaisuus, jotkut sivut ovat selvästi tummempia kuin toiset eivät. Joidenkin linjojen yhteydessä on vielä uudenlainen ajoaikataulukko: lähtöpaikan alla on reitin tärkeimpiä välikohteita ja arvioitu ajoaika niihin.

Junalinjojen asemakaavio on hieman muuttunut, ja se esitetäänkin heti juna-aikataulujen alkuun. Muutoksen omaksumista auttaa myös se, että entisestä poiketen junien aikataulut näytetään myös YTV-alueen ulkopuolelle, Karjaalle ja Riihimäelle asti. Ei siis tarvitse hankkia VR:n omaa lähijuna-aikataulua jos satunnaisesti haluaakin käydä vaikka Kirkkonummella tai Keravalla. Ehdottoman positiivista. Junien jälkeen ovat vielä aamuyönlinjojen aikataulut omaksi osiokseen eroteltuna. Tämä on myös kätevää, ennen niitä piti etsiä normaalien linjojen välistä ja niiden keskinäinen vertailu oli hankalaa.

Joukkoliikennetietoa -informaatio-osuus on tällä kertaa koottu kirjan loppuun, jossa on tähän mennessä ollut vain englanninkielinen yhteenveto. Nyt siis tieto löytyy kaikilla kielillä kätevästi yhdestä kasasta, ja harvemmin tarvittavia tietoja ei tarvitse selata kirjan alussa aikatauluja etsiessään. Mukana ovat myös kartat pääkaupunkiseudun bussiterminaaleista, mikä on varsinkin Leppävaaran osalta erittäin tärkeää. Näiden sekaan hukkuu myös mainos Avant-kortin käyttämisestä kertalipun maksuun. Kesäliikenteen alusta siis sirukortilla voi maksaa kertamaksun. Jos systeemi toimii kunnolla, se voisi vähentää käteisellä pelaamista merkittävästi. Onneksi tähän mainokseen viitataan myös takasisäkannen värimainoksella.

Sisältö: Vantaa

Vantaan aikataulukirja on myös sisuksiltaan melkein samanlainen kuin Espoon. Linjaluettelossa pienkalusto- ja palvelulinjat ovat omalla sivullaan omana listana. Mutta siihen niiden osuus jääkin. Vantaalla on kolme pienkalustolinjaa ja kolme varsinaista palvelulinjaa, mutta niistä yhdenkään aikataulua ei tästä kirjasesta löydy! Ehkä näin halutaan varmistaa, ettei linjoilla käytettävä kalusto pääse vain kulumaan tai kuljettajat peräti joudu pysäyttämään autoa linjalla. Erillisiä paperilappuja jokaisesta linjasta löytyy ilmeisesti paikallisista palvelukeskuksista yms, mutta satunnaista käyttäjää ne eivät palvele ollenkaan. Linjoista voisi olla yllättävääkin hyötyä, jos vaan tietäisi että sellaisia on olemassa ja kulkee. Vantaalle piitkä miinus. Positiivista sen sijaan on ihan aikataulun lopusta löytyvä lista Tikkurilassa pysähtyvistä kaukojunista Riihimäen suuntaan.

Sisältö: Helsinki

Helsinki jatkaa perinteisesti omilla linjoillaan myös aikataulukirjassa. Alussa on sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä ja linjatyypeittäin. Seuraavaksi pitkä kaksikielinen informaatio-osuus, vierekkäisillä palstoilla suomeksi ja ruotsiksi. Linjaluettelo on jaettu linjatyypeittäin: metro, ratikat, bussit, metron liityntälinjat yms. erikseen. Seutulinjoja on myös listattu niiden lähtösuunnan mukaan, ei tosin kaikkia vaan ainoastaan Helsingin mielestä oleelliset. Kaikkien liikennöitsijöiden puhelinnumerot on kätevästi kerätty yhteen listaan, YTV:n mallissa ne löytyvät aina kunkin linjan kohdalta erikseen. Baariraitiovaunu Spårakoffin aikataulu löytyy mainoksena ennen varsinaisia aikatauluja.

Aikatauluosuuden aloittavat raitiovaunut. Lähinnä jää hämäämään se, että miksei linjoilla 6 ja 10 ajettavia matalalattiaraitiovaunujen lähtöjä ole merkitty aikatauluun. Jos busseilla, niin luulisi raitiovaunuillakin olevan mahdollista ajaa tietyt vuorot tietylla kalustolla. Mahtaako vielä olla vaunujen toimintavarmuus niin heikko, ettei niitä kehdata virallisesti aikatauluun laittaa?

Bussiaikatauluissa pistää ensimmäisenä silmään Citylinja 12. Linjakartta on näkyvillä, mutta lähtöajat ovat vain Kampista. Olisi varsin hyödyllistä, jos vaikka Unioninkadun pysäkin ohitusaika olisi merkitty aikatauluun, nyt maallikon on varsin vaikea arvailla, miten nopeasti bussi mahtaa Kampista keskustan läpi päästä. Mitään aika-arviota ei löydy.

Helsingin bussiaikataulu Aikataulujen muoto on muutenkin erilainen kuin YTV:llä. Tasatunnin perässä ilmoitetaan aina kunkin tunnin lähdöt minuuttilukemana, YTV:llä joka lähdöllä on kokonainen kellonaika. Tottumiskysymys, ainakin tällä tavalla näkee suoraan vuorotiheyden tunnissa. Matalalattiabussilla ajettavat lähdöt on tähän aikatauluun merkitty vihreällä. Ei aina kaikkein selvin ratkaisu, vihreän kontrastiero mustaan ei ole kovin selvä paikoitellen.

Ennen metron liityntälinjojen aikatauluja ovat itse metron ajat. Jos aikataulun rakennetta ei tunne, voi tuntua epäloogiselta etsiä metron kulkuaikoja bussilinjojen keskeltä. Toisaalta, metroa käyttäessä niitä harvemmin tarvitsee. Metron linjakartassa on selkeästi esitetty kultakin asemalta lähtevät bussilinjat. Linjan 91 yhteydessä ei sanallakaan mainita käynnissä olevasta avorahastuskokeilusta, mahtaako kukaan linjaa vakituisestikaan käyttävä asiasta tietää... Aamuyönlinjat 0xN ovat omana tiiviinä kokonaisuutenaan kahdella sivulla. Eikä kovin selkeästi, sivuilla ei ole mitään yhtäläisyyttä normaaleihin aikatauluihin: lähtöajat ovat peräkkäin lähtöpaikan perässä ja vihreä korostus tarkoittaakin tässä viikonlopun lisälähtöjä.

Palvelulinjat ovat Espoon tapaan merkitty selkeästi täydellisine aikatauluineen. Seutulinjojakin on muutama merkitty, lähinnä Lehti- ja Kuusisaarta palvelevat ja lentokenttälinjat. Juna-aikataulujen aluksi on kätevä pysäkkikartta pasilan asemasta, siellä bussien pysäkkijärjestelyt ovatkin varsin epäselviä. Aikataulut itsessään ovat taas HKL-tyyliä, ne rajoittuvat pelkästään Helsingissä oleviin asemiin, muista ei ole edes puhetta. Aikataulukirja huipentuu Suomenlinnan lautan ja lossin aikatauluihin, yhteistariffin puitteissa on hyvä mennä välillä saarelle virkistymään. Helsingin aikataulukirjalle tyypillisesti viimeiseltä aukeamalta löytyy pieni taiteltava linjakartta, jonka toisella puolella ovat kaikki Helsingin linjat ja toisella puolella ratikkalinjat. Pieni, mutta toisinaan varsin kätevä kartta.

Yhteenveto

Kokonaisuudessa, pienine puutteineenkin, pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen aikataulukirjat ovat varsin käyttökelposia kapineita. Itse pidän enemmän YTV:n tyylistä laittaa kaikki lähdöt allekkain listaan, mutta varmasti HKL:n tyylilläkin on kannattajansa. Tarvitsemansa tiedot löytää kaikista opuksista suhteellisen nopeasti ja pienellä harjoittelulla todella helposti. Hae siis omasi Espoon, Vantaan ja HKL:n palvelupisteistä.

Näiden kirjasten ja linjakartan avulla onkin mitä mukavinta ajanvietettä matkailla ympäri pääkaupunkiseutua ja löytää uusia, mielenkiintoisia paikkoja. Työmatkoihin hankitulla seutulipulla voi saada elämäänsä runsaasti lisää sisältöä, kun ottaa mukaan vähän seikkailumieltä ja lähtee vaikka piknikille Reunaan (484 Elielinaukiolta, 44 ja 45 Myyrmäestä).

Niko Setälä
Kirjoittaja on aikataulukirjojen suurkuluttaja

[Ylös]