Matkaseura
Suurin osa IAT:n lyhytelokuvista on ainakin pinnaltaan ihmissuhdeaiheisia.
Myös Matkaseura kertoo juonessaan lyhyestä varsin noususuhdanteisesta
ihmissuhteesta. Kokonaisuutena se voi taas olla hyvinkin tabuja rikkovaa
kritiikkiä suomalaisten epäsosiaaliseen joukkoliikennekäyttäytymiseen tai
yleisemmin tulkittunaa ehkä jopa jossitteleva unelma onnellisemmasta ja
siten todennäköisesti paremmastakin maailmasta. Ainakin Matkaseura on kaunis
tarina epäitsekkäästä käytöksestä ja sen katsomisesta jää yleensä hyvälle
mielelle.
Matkaseura on tasapainoinen ja sujuva kokonaisuus. Vähemmän perinteisestä
kuvauspaikasta huolimatta kuvaus vaikuttaa onnistuneelta ja kuvakulmiakin
on muistettu ahtaasta tilasta huolimatta käyttää - toivokaammee, ettei
niitä yllättävän vähiä kanssamatkustajia vahingoitettu niin henkisesti kuin
fyysisestikään kuvausten aikana. Kuitenkin elokuvan alku- ja loppukuvasta
jää jotenkin rikkonainen olo. Ehkä se johtuu siitä, että vähemmän
Helsinkiläisenä ei rautatieaseman tornista palaudu välittömästi mieleen
sen lähiympäristö. Ehkä siitä, että koko torni on kuvattu jotenkin
irrallisena yksinään taivasta vasten.
Näyttelytyökin on enimmäkseen uskottavaa. Varsinkin tytön bussinsisäisestä
esiintymisestä jää ainakin kasvojen perusteella erittäin valoisat ja
positiiviset mielikuvat. Negatiivisen puoleiset mielikuvat tulivat sitten
lähinnä pojan hermostuneen oloisesta seisontatyylistä elokuvan alun
bussipysäkillä, sekä tytön paikoittain liioitellun tai hänelle luonnottoman
oloisesta artikulaatiosta omissa vuorosanoissaan. Voinhan toki olla
tulkinnut häntä väärinkin.
Taustamusiikki Matkaseurassa vastaa hyvin IAT:n lyhytelokuvien musiikkeihin
kohdistuvia korkeita odotuksia. Rauhallinen pianokappale mukailee sujuvasti
tunnelmoiden elokuvan laikkausta. Itse enimmäkseen onnistuneesta
leikkauksesta kuitenkin yksi kohta on jäänyt mieltäni ihmetyttämään. Kun
tyttö on istunut pojan viereen bussissa ja tervehtinyt tätä, kuva
pimennetään ennen seuraavaa kohtausta. Ongelmalta se tuntuu siksi, että
tyttö antaa alusta lähtien itsestään varsin sosiaalisen kuvan. Pimennys
jättää kuitenkin avoimeksi, kuinka pitkä aika tytön tervehdyksen ja
seuraavien vuorosanojen välillä on. Jälkimmäinen pikainen pimennys tytön
nojatessa pojan olkapäähän on kuitenkin jälleen onnistunut "aikahyppy".
Tarinan loppu voi joissain tulkinnoissa vielä kyseenalaistaakin aikaisempien
tapahtumien epäitsekkyyden. Tarina ei kerro näkeekö poika tytön aloittavan
poisjäädessään kyseiseltä bussipysäkiltä "uuden kierroksen", kuten katsojan
annetaan ymmärtää. Joka tapauksessa poika joutunee kokemaan jonkinlaisen
maan pinnalle putoamisen, mutta jos hyvin käy, hän jää hieman lähtötasoa
korkeammalle. Entä jos kaikki olikin vain näyttelemistä häntä piristääkseen.
Oliko sitten tytön asuinpaikkain? Leikkiikö tämä vain huvikseen muiden
tunteilla?
Asko Soukka
asko.soukka@iki.fi
http://www.iki.fi/asko.soukka/
