Bussipysäkki

Etusivu

Bussit ja kuvat:
  valmistajittain
  liikennöitsijöittäin

Kirjoituksia

Muita kuvia

Linkit:
  liikennöitsijät
  valmistajat
  harrastajat

Palaute

Uutiset

In English

BUS 2003 -näyttely Helsingissä

[Näyttely, Museobussit]

Kesäkuun 17. ja 18. päivä 2003 pidettiin Helsingissä Finlandia-talolla Linja-autoliiton liittokokous ja samalla BUS 2003 -linja-autonäyttely. Esillä ei ollut järisyttäviä uutuuksia, mutta hyvinkin mielenkiintoisia uudelleenlämmittelyjä ja kasvojenkohotuksia. Keskiviikkona 18. päivä järjestettiin myös vanhojen linja-autojen kulkue keskustan halki. Mukana oli kaikkiaan 17 bussia, joista kolme oli upouusia ja loput vähintään 20 vuotta vanhoja museobusseja.

Näyttely

Ulkonäyttely oli Finlandia-talon parkkipaikalla.

Volvo City L, Connex 226 Volvo B7RLE / Volvo City L, Connex 226
Niin sitä luultiin, että kesällä 2001 oltaisiin pääkaupunkiseudulle saatu viimeiset uudet Carrus City L:t. Vaan eipä vanhaa sotaratsua niin helpolla kuopattukaan. Volvon uusien korien osoittauduttua epäluotettaviksi on katsottu parhaaksi palata tuttuun ja turvalliseen tekniikkaan, tosin nyt uudella alustalla ja 7-litraisella koneella. Edestäpäin katsottuna juuri mikään ei ole muuttunut. Tariffikilpikotelo ei enää avaudu paljastaen ovinappia, ja Carrus-nimi on hävinnyt kokonaan.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 76 kt)
Volvo City L, Connex 226 Volvo B7RLE / Volvo City L, Connex 226
Tarkemmin kun tarkastelee, huomaa ikkunalinjalle käyneen kuin CityStarissa ikään. Ikkunan ja pellin välissä ei ole listaa, pinta on tasainen. Takaosassa ikkunan ja seinän ero hämärtyy vielä enemmän, taaimmaiset sivuikkunat ovat matalampia, sillä takapenkkikin on korkeammalla. Jäähdyttimen ritilä on melko suuri.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 65 kt)
Volvo City L, Connex 226 Volvo B7RLE / Volvo City L, Connex 226
Sisustuksessa uutta ja yllättävää ovat kuppipenkit Connexin autossa. Paksusti verhoillut kuupat ovatkin matkustajalle mukavia ja tuovat lisää kaivattua jalkatilaa matkustajille. Käytävä nousee jyrkästi perää kohden ja takapenkki on vielä paljon muita korkeammalla.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 91 kt)
Kiitokori CityStar Scania L94 UB / Kiitokori CityStar, Kiitokorin esittelyauto
Syksyllä ensiesitelty CityStar on saanut alleen Scanian L94 -alustan, joka tuntuukin sopivan bussiin Volvoa paremmin. Ainakin pituus oli venytetty täysiin ja paikkamäärä saatu 47:ään. Ensimmäisestä protosta äkkivilkaisulta löytyneitä suunnittelukukkasia oli harmillisesti vielä jäljellä, esim. kuljettajanaition takaseinään ei ole koverrettu tilaa aition takana istuvien jaloille. Toisesta bugista kuvakertomus seuraavassa...
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 84 kt)
CityStarin takaosan kattokanava Scania L94 UB / Kiitokori CityStar, Kiitokorin esittelyauto
On asioita, jotka voi tehdä hyvin tai huonosti. Ongelma havaittiin jo Paikallisliikennepäivillä Oulussa, kun esillä oli B7RLE:n päälle koritettu CityStar: takapenkki on niin korkealla, että istujan pää osuu kattokanavaan ikkunapaikoilla. Testihenkilömme Late ei voi kuin harmistuneena todeta, että Scanian alustalla penkki on yhtä korkealla ja että kattokanavalle ei ole tehty mitään. Ei näin.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 38 kt)
City L:n takaosan kattokanava Volvo B7RLE / Volvo City L, Connex 226
Vaan näin. Testihenkilömme suu kääntyy vienoon hymyyn, kun testiin pääsee City L:n takapenkki. Alustan korkeutta osattiin odottaa, ja tällä kertaa Volvo vetää pidemmän korren: kattokanava on vedetty sisään viimeisen penkkirivin kohdalla ja takapenkilläkin mahtuu siis joten kuten istumaan. Takaseinä tulee tässäkin turhan lähelle, pehmusteet olisivat kyllä paikallaan.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 51 kt)
Kiitokori OmniStar Scania K114 IB / Kiitokori OmniStar, Kiitokorin esittelyauto
Täysimittaisia OmniStareja on pääkaupunkiseudulla näkynyt tähän mennessä vain uudelleenkorituksina, mutta nyt esiteltiin uudelle K114 -alustalle tehty vakiovuoroauto. Esittelybussin penkitys vaan on turhan ahdas, istumaan ei kunnolla mahdu. Konsepti sinällään on mitä mainioin.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 92 kt)
Irisbus Axer Irisbus Axer, Ventoniemi 64 (JFF-951)
Tsekkiläisen Karosa-koritehtaan bussissa on Ivecon moottori ja muitakin Irisbus-yhteenliittymän komponentteja. Bussi vaikutti kelpo työkalulta vakiovuoroille, istumaväljyyskin on autossa kohdallaan.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 73 kt)
Mercedes-Benz Citaro Mercedes-Benz Citaro O530 MÜ, MB:n esittelyauto
Citaron uusi 13-metrinen malli on pienoinen pettymys, sitä saa ainoastaan 1+2+0 -ovisena, joten se ei ole nykyvaatimusten mukaan kelpo seutuliikenteeseen. Sen sijaan lähiliikennemarkkinoilla, vakiovuoroissa kehyskuntiin tällainen noin 50-paikkainen matala bussi voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen vaihtoehto.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 84 kt)
Lahti Eagle, PTA Scania K114 / Lahti Eagle, Pohjolan Turistiauto 231 (GFH-531)
Pikavuoro- ja turistibussien puolella suurin uutuus oli Lahden Eagle-malliston kasvojenkohotus, jonka myötä luovuttiin myös mallinumerosta. Keulan muotoilun ja etenkin värityksen onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta erottuupahan joukosta.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 65 kt)
Intermarketingin rahastuslaite RL 175 Intermarketing, rahastuslaite RL 175
Intermarketing kertoi myyneensä kaikkiin Savonlinjan autoihin uuden RL 175 -rahastuslaitteen. Hassuksi asian tekee se, että mannekiiniksi näyttelyyn oli otettu Etelä-Suomen Linjaliikenteen auto 682, Volvo 8700LE, joka ajelee pääkaupunkiseudulla linjaa 502. Tässä bussissa on siis normaalisti Buscomin rahastuslaitteet, mutta ne oli näyttelyn ajaksi riisuttu pois ja isketty RL 175 tilalle. Mainoslehdykässäkin oli kuvassa juuri tämä auto. Laite sinänsä vaikuttaa varsin pätevältä, kuten myös Pusatecin laite, jota toisaalla esiteltiin.
Kuva: Niko Setälä, 6/2003
(iso kuva, 66 kt)

[Ylös]

Museobussit

Lisätään myöhemmin tämäkin osio.

[Ylös]