Enkeli
Kuoro. Laajakuva. Hitaasti vaihtuvat alkutekstit taustanaan myöskin varsin
verkkaisesti vaihtuvia lähikuvia kasvoista. Valot. IAT:n kohtalon oikukkuutta
kuvaava "yllättäen" ihmissuhdeaiheinen lyhytelokuva, Enkeli, tekee alun
massiivisuudellaan vaikutuksen. Toisaalta vaikuttava alku asettaa liian
suuret odotukset ja kokonaisuutena Enkelistä jää kuitenkin osittain
viimeistelemätön kokemus.
Enkeli lienee IAT:n ensimmäisiä projekteja, jossa valoilla on todella tärkeä
rooli. Valitettavasti viimeistelemättömyys valojen käytössä näkyy vielä
lopputuloksessakin: taustavalon kirkkaus vaihtelee epämääräisesti kohtausten
välillä rikkoen kokonaisuutta ja asettaen samalla epäjohdonmukaisia
lämpötilaeroja kohtauksiin. Jälleen jälkikäsittelyllä olisi voinut edes hieman
yrittää paikata sitä, mitä kuvaushetkellä ei välttämättä tullut havaittua.
Ristiriitaiselta tuntuu myös se, että valot saavat kuvan tuntumaan lämpimältä,
vaikka päähenkilöt ovat pukeutuneet villapaitoihin, heidän kasvot punottavat
ja uloshengitetty ilma tiivistyy. Voihan sen kyllä halutessaan ajatella
Enkelin fantasiamaailmaan liittyvänä tehokeinona.
Valo-ongelmien lisäksi Enkelin juonesta löytyy eräs kausaalinen ongelma: miten
Amorin osuminen itseensä saa tytön välittömästi hylkäämään pojan penkille
yksin istumaan, vaikka vielä hetki sitä ennen nuoripari "keskusteli"
onnellisuutta puhkuen? Ehkä tämä sitten on mahdollista, tai minä olen
löytänyt kausaalisen suhteen sieltä, missä sitä ei ole, mutta pientä
selkiinnyttämisen varaa tilanteessa kuitenkin olisi. Vastaavasti
pohdituttamaan on myös jäänyt vieläkin aikaisemmin esiintyvä ilmeisesti
ensimmäinen Amorin perspektiivistä kuvattu valaistukseltaan hämärä kuva,
jossa Amor mahdollisesti tähtäilee ensimmäistä kertaa puiden takaa. Jotenkin
Amorin esiintulo vain tuntuisi vakuuttavampi enemmän ilman tuota epäselvää
kohtausta.
Viimeisenä morkattavana asiana mainittakoon Enkelin loppupuolelta Amorin ja
pojan väliset vuorosanat metsäpolulla. Ne kuulostavat jotenkin "steriileiltä",
jälkiäänitetyiltä ja siten epäuskottavilta. Aivan kuin niistä jäisi puuttumaan
"tila". Joka tapauksessa ne erottuvat häiritsevästi elokuvan muusta
dialogista.
On Enkelissä toki paljon hyviäkin asioita. Ensimmäisenä tietysti jo elokuvan
alussa yllättävä poikkeuksellisen hyvä taustamusiikki. Enkelin edetessä
musiikki osoittautuu myös myötäilevän onnistuneesti tarinan kulkua (tai sitten
päinvastoin). Lukuunottamatta paria minua henkilökohtaisesti ihmetyttämään
jäänyttä yksityiskohtaa myös Enkelin kuvaus ja näyttely ovat ainakin amatöörin
silmää miellyttäviä. Erityisesti Enkelin loppupuolla metsäpolulla tapahtuva
kävelykohtaus, jossa Armor seuraa poikaa, teki minuun kuvauksellaan
vaikutuksen. Sekä Amorin että pojan kuvat etenevät tilassa vuorotellen
samalla tasaisella nopeudella - kuin musiikin mukana leijailen.
Mielenkiintoinen on myös Enkelin kuvaus Amorista. Ainakin minulle Amorista
tulee ensimmäisenä mieleen kuva "sokeasta enkelistä", kuvia pienistä
patsaista, joissa Amor-enkelillä on side silmillään. Onhan se olemassa
sanontakin: "Rakkaus on sokea./Sokea kuin rakkaus." Enkelin kertomus Amorista
ainoastaan pienoisen harjoittelun tarpeessa olevana rakkauden lähettiläänä
on jo huomattavasti edellistä näkemystä positiivisempi. Sehän lupailee, että
harjoittelun myötä Amorin taidot saattaisivat jopa kehittyä. Ehkä meillä
jokaisella on oma pikku Amor, joka tarpeeksi monen epäröinnin ja hutin
jälkeen onnistuu tehtävässään.
Enkeli päättyy Amorin ja tämän ystävän väliseen hysteeriseen naurukohtaukseen.
Kaikessa teennäisyydessään se ehkä kuitenkin palauttaa katsojan elokuvan
fantasiamaailmasta takaisin maan pinnalle tunnettuun todellisuuteen.
Todellisuuteen, jossa yksilön on rationaalisen tieteen noususta huolimatta
yhä itseään helpompi syyttää yliluonnollisia voimia pienen ihmisen tunteilla
leikkimisestä.
Asko Soukka
asko.soukka@iki.fi
http://www.iki.fi/asko.soukka/
