Käsikirjoituksia
Esillä on muutamien elokuviemme käsikirjoituksia. Osa niistä on täydellisiä versioita, osa luonnoksia tai varhaisia versioita. Mielenkiintoisia ja väistämättömiäkin muutoksia on havaittavissa.
Kaivo aavikolla (2019) (PDF)
Punainen muovipussi (2019) (PDF)
The Boy with the Eternal Truths (2011) (PDF)
Joonatanin evankeliumi, kuvakäsikirjoitus (2008) (PDF, 3 Mt)
Joonatanin evankeliumi (2008) (PDF)
Normaaliperusviiva (2007) (PDF)
Emma (2005) (PDF)
Poika ja vesi (2003) (PDF)
Mun nimi oli ennen Tiina (2002) (PDF)
Mun nimi oli ennen Tiina (2002) (PDF)
Rannalla (2002) (PDF)
Tekohengitystä (2001) (PDF)
Tapaaminen (2001) (ei kuvattu)
Tapaaminen (2001) (ei kuvattu)
Tapaaminen (2001) (ei kuvattu)
Ensimmäinen (2000)
Matkaseura (1999)
Sokeri (1999)
Musiikkia
IAT:n musiikit ovat mukavaa kuunneltavaa sellaisenaankin. Olemme laittaneet osan elokuvien ääniraidoista ladattavaksi ja kuunneltavaksi.
Musiikkia elokuvista
Kuvia
Kuva-arkistoon keräämme kuvia elokuvien tekemisestä ja niihin liittyvistä tilaisuuksista.
Ensimmäinen-elokuvan kuvaukset kesällä 2000 Sivu [1] [2] [3]
Kaikki on hyvin -elokuvan kuvaukset kesällä 2001 Sivu [1] [2] [3] [4]
Kuvakertomus Tekohengitystä -elokuvan tekemisestä syksyllä 2001 Sivu [1] [2]
Kuvakertomus Rannalla -elokuvan tekemisestä keväällä 2002 Sivu [1] [2]
Kuvia Mun nimi oli ennen Tiina -elokuvan tekemisestä 2002-2003 elokuvan sivuilla
Kuvakertomus Poika ja vesi -elokuvan tekemisestä kesällä 2003 Sivu [1] [2]
Media
YLE:n nuorten kesäohjelma Summeri tilasi vuonna 2002 IAT:lta lyhyen jutun harrastajaelokuvasta. Kolmen minuutin insertti esitettiin torstaina 11.7.2002. Haastateltavat Ismo Kiesiläinen (IAT), Oskari Sipola (Welhofilmi) ja Arttu Haglund (Amazement) kertovat ajatuksiaan ja kuvaavat samalla itse itseään. Mukana on myös dokumenttikuvaa Rannalla-elokuvan kuvauksista.
Katso insertti tästä (WMV, n. 6Mt)
Enter-lehden artikkeli Ihmiskunnan ainoasta toivosta (PDF) Lähde:
Enter (2001)
Loviisan Sanomien artikkeli Rannalla-elokuvan kuvauksista (GIF) Lähde: Loviisan Sanomat (2002)
Arvosteluja elokuvista
Saamaamme palautetta vuosilta 1999–2002
Elokuvantekijän muistiinpanoja
Elokuva punaisesta muovipussista, Ismo Kiesiläinen (2018)
Kuuntele, tässä elokuvassa ei ole ääniä, Ismo Kiesiläinen (2014)
The Boy with the Eternal Truth - Otteita käsikirjoittajan päiväkirjasta, Ismo Kiesiläinen (2011)
The Boy with the Eternal Truths - Otteita kuvasuunnittelijan päiväkirjasta, Ismo Kiesiläinen (2011)
Normaaliperusviiva - ohjaajan sana, Ismo Kiesiläinen (2007)
Ajatuksia Emman musiikin säveltämisestä, Martti Anttila (2005)
Poika ja vesi - ohjaajan päiväkirja, Ismo Kiesiläinen (2003)
Digivideo-kolumni: Veteen piirretty viiva, Ismo Kiesiläinen (2003)
Rannalla - ohjaajan päiväkirja, Ismo Kiesiläinen (2002)
Rannalla - tuotantosihteerin päiväkirja, Liisa Lehmusto (2002)
Digivideo-kolumni: Käsistä ja kirjoittamisesta, Ismo Kiesiläinen (2002)
Digivideo-kolumni: Elokuvantekijän painajaisia, Ismo Kiesiläinen (2002)
Digivideo-kolumni: Elokuva puhuu, Ismo Kiesiläinen (2002)
Ajatuksia Tekohengitystä-elokuvan ohjaamisesta, Ismo Kiesiläinen (2001)
Ajatuksia Tekohengitystä-elokuvan kuvaamisesta, Lauri Räty (2001)
Kaikki on hyvin - ohjaajan päiväkirja, Ismo Kiesiläinen (2001)
Kaikki on hyvin - tuotantosihteerin päiväkirja, Liisa Lehmusto (2001)
Pohdintaa elokuvien muodosta, Ismo Kiesiläinen (2001)
|
|
|