Sana tekniikasta
Tosimiehet eivät tarvitse elokuvantekoon kuin vanhan vhs-kameran. Mutta tosimiehiinkin iskee ahneus ja kunnianhimo ja tosimies alkaa haikailla aina vain parempaa ja parempaa tekniikkaa tuekseen. Kuin hyvittääkseen tapetun idealismin asiallinen tekniikka kuitenkin tarjoaa vastineeksi paljon mahdollisuuksia. Jopa verkossa sikarilaatikkokoossa levitettävät videot hyötyvät teknisesti laadukkaasta originaalista.
Kamerat
IAT:lla on ollut etuoikeus käyttää koko tuotantonsa ajan digitaalivideokameroita. Ensin lainakameroita ja sitten pikkuhiljaa omia. Digitaalikameroilla on monia selkeitä vahvuuksia, joiden kanssa on hyvä naureskella vhs-aikakaudelle. Tallennusmedia on kätevä, kuvanlaatu on erinomainen ja tarjolla on kameroita, joissa on hyvät käsisäädöt. Myös ääni painii uudessa sarjassa.
Aloitimme Sonyn VX1000 -kameralla. Sen ominaisuuksista jäi varmasti ymmärryksen alkutaipaleella paljon hyödyntämättä ja automaattitoimintoja käytettiin häikäilemättä. Canonin XL-1 -kameraa kokeiltiin Elokuvissa-kuvauksissa jotakuinkin samalla mentaliteetilla, kunnes lopulta pitkäksi aikaa käyttämään XM-1:stä. Se on luokkansa kameroista ehdottomasti miellyttävin käyttää hyvän muotoilunsa ja fiksun käyttöliittymän ansiosta. Vain manuaalisen äänensäädön puuttuminen on jäänyt kaivelemaan ja on varmasti vaikuttanut työskentelyrutiineihimme.
Omaksi kameraksi hankittu Sonyn PC-3 on toiminut hyvänä kakkoskamerana dokumentointiin ja näppäryyttä vaativiin kuviin. Sen manuaalisäädöt ovat kuitenkin yhtä aikaa joko hankalat ja huonot tai olemattomat, joten ykköskameraksi siitä ei ole pikkutarkassa tuotannossamme ollut. Sony kuitenkin sai osansa, kun otimme kesällä 2001 käyttöön VX9000:n. Se tulee jatkossa syrjäyttämään XM-1:n ja toimimaan pääasiallisena kuvaus- ja äänityslaitteenamme. Ensimmäisen kerran se oli käytössä elokuvassa Kaikki on hyvin (2001).
Leikkaus
Elokuvien jälkityöstössä on alusta saakka käytetty digitaalista ympäristöä. Sen eduista voisi kirjoittaa kirjan tai kaksi - ja lienee kirjoitettukin. Aloitimme Matroxin Marvelilla, joka palveli silloin hyvin. Näin jälkeenpäin katsottuna sen a/d-konversio ei ehkä täytä kaikkia laadun kriteereitä, mutta juonta tai teemaa se ei muuttanut. Sen hinta/aikakausi-suhde oli myös kohdallaan, joten siitä on enimmäkseen vain hyvää sanottavaa. Matrox on kuitenkin lakannut tukemasta sitä, joten toimivia Windows 2000 -ajureita ei ole tulossa.
Ensimmäisen ja Enkelin yhteydessä pääsin tutustumaan Pinnaclen DV500:aan, joka huonosta toimivuudestaan huolimatta oli mukava kortti. Sitten löytyi Canopus, ja sillä tielle jäätiin. Nyt käytössä on DVRaptor RT -kortille perustuva työasema, joka toivottavasti tulee toimimaan orjanamme vielä hyvän tovin.
DVRaptor RT on laajennettu firewire-kortti, jossa on digitaalisen liitännän lisäksi analoginen lähtö. Komposiitti- ja y/c-liitännöistä toistuu reaaliajassa sekä käsittelemätön video että joukko erilaisia filttereitä ja kuvasiirtymiä. Reaaliaikaisuus perustuu pitkälti ohjelmistoon, joten sen ominaisuudet riippuvat työaseman tehokkuudesta. Tärkeimmät efektit, kuten värikorjaukset ja ristikuvat ovat kuitenkin melko kevyitä laskettavia ja niitä voikin kasata muutaman päällekkäin ongelmitta. Käytämme nykyään myös paljon laajakuvaa, joten kortin kyky litistää 16:9-muoto reaaliajassa 4:3-letterboxiksi lämmittää sydäntä. Kortista löytyy tietoa myös suomalaisilta Avecom Median sivuilta.
