Työnimi Minnesota käynnistyi kaoottisella alkupalaverilla Espoon Suvelassa, äänittäjä Pitkäsen luvattoman suuressa opiskelija-asunnossa lauantaina 02.02.2002. Paikalla oli koko työryhmä ohjaajasta teknisen tiimin ja näyttelijöiden kautta muusikoihin.

Ohjelman virallinen puoli hoidettiin heti ensimmäiseksi, koska muusikolla oli kiire musisoimaan. Esittelykierroksella yritettiin lieventää näytelijöiden shokkia. Kaikki kertoivat teeman mukaisesti mieleenpainuneista kohtaamisista, ja kävi ilmi, että Ismon kohtaaminen on ilmeisesti aiheuttanut vakavia traumoja ainakin molemmille näyttelijöille. Käytiin alustavasti läpi projektin maallisemmat ulottuvuudet kuten kuvausaikataulu, kuvauspaikat, matkat, kustannukset ja muut faktat.

Säveltäjän pyynnöstä keskusteltiin myös tulevan elokuvan teemoista ja tunnelmista. Elokuvan loppukohtaus askarrutti monia, joten sitä pohdittiin jopa improvisaatioiden avulla. Niksu ansioitui päästelemällä niin autenttisia bussin käynnistysääniä, että näyttelijöitä alkoi naurattaa kesken impron.

Muusikko vaati analyysiä - sai demonstraation.

Myöhemmin orientoitumista jatkettiin tekemällä pitsaa, pelaamalla pöytälätkää (sisältö vs. tekniikka, 2-0) ja katsomalla kesäinen Kaikki on hyvin ja sen Making of -dokumentti. Hysteerinen tunnelma ei säikäyttänyt näyttelijöitä: "Mä oon ihan tottunut tällaseen häslinkiin," kommentoi Olga dokumenttikameralle. Jussikin selvisi koettelemuksesta järkyttymättä: "Te vaikutatte suht koht normaalilta porukalta."

Kuvauspaikkakierros aloitettiin lauantaina Loviisan reissulla. Lara kyyditsi Loviisaan ohjaajan lisäksi myös dokumentointitiimin. Perillä lähdettiin muutaman tunnin kaupunkikierrokselle etsimään kuvauksellisia ympäristöjä elokuvan ulkokuvia varten.

Sopivaa puistoa valittaessa yksi tärkeimpiä kriteereitä on puistokäytävän pintamateriaali. Paras kamera-ajo syntyy asvalttipolulla. Loviisassa polkuja oli välillä hankala arvioida, koska ne olivat lumen ja jään peitossa. Näppituntumalla löydettiin kuitenkin oikein sopiva puisto ja polku.

Loviisan linja-autoasemalla vietettiin runsas tovi arvioiden nostolavan paikkaa. Kaikki linja-autoasemat Suomessa on ilmeisesti rakennettu saman kaavan mukaan, sillä Loviisan linja-autoasema näyttää tismalleen samanlaiselta kuin mikä tahansa muu asema missä tahansa muualla Suomessa.

Kuvaaja ja ohjaaja haluavat Loviisasta turistikuvia, jotka eivät näytä turistikuvilta. Kiertelimme Loviisan vanhaa kaupunkia etsien paikkoja, jotka olisivat tarpeeksi kuvauksellisia turistikuviksi, mutta toisaalta tarpeeksi karuja kelvatakseen elokuvaan. Samalla tuotantosihteeri selvitti kuvaajalle semiotiikan perusteita.

Muutaman tunnin kiertelemisen jälkeen kaikki olivat niin väsyksissä, että Loviisalaisen supermarketin nimen yhtäläisyys käsikirjoituksen henkilön nimeen kävi hyvästäkin vitsistä. Päivällisen jälkeen lähdimme kotimatkalle. Aikomuksena oli poiketa Porvooseen munkille, mutta toisin kävi: Porvoossa yksikään munkkeja tarjoileva kahvila ei ollut enää auki. Päädyimme syömään munkkeja huoltoasemalla, mikä oli sikäli onnekasta, että munkit olivat uunituoreita.

Sunnuntaina vierailtiin vuorostaan Siuntiossa, Tompan kotona, jossa sisäkuvat kuvataan. Tompan huone osoittautui siistimistä vaille erinomaiseksi kuvaustilaksi, joskin hieman ahtaaksi. Olohuoneeseen suunnittelemme suuremman luokan sisustusoperaatiota. WC ja olohuone ovat sijoiteltu kuvausten kannalta suorastaan erinomaisesti. Ja mikä parasta, olohuoneessa on loistavasti kamera-ajoihin soveltuva lattiapinta.

Sisäkuvien paikkojen katsastus oli nopeasti hoidettu. Ajoimme Lohjalle syömään pikaruokaa. Takaisintulomatkalla Timpu ja Tomppa valaisivat allekirjoittanutta ihmissuhteiden karuista koukeroista. Kierroksen jälkeen ohjaaja ja kuvaaja lähtivät Espooseen suunnittelemaan kuvakäsikirjoitusta. Dokumenttiryhmä seurasi perässä ja kuvasi paljon dokumenttimateriaalia sekä kirjoitti semioottista analyysiä minkä kerkesi. Kuvakäsis saatiin illan mittaan puhtaaksi kirjoittamista vaille valmiiksi.

Kokoonnuimme suunnitelemaan kuvausaikataulua ja tekemään tarpeistolistoja lauantai-iltana allekirjoittaneen kotiin Kuusitielle. Molemmille kuvausviikonlopuille tehtiin summittainen aikataulu, johon arvioitiin matka-ajat, kuvausten kestot kohtauksittain, tauot, ruokailut ja niin edelleen.

Loviisa-viikonlopun aikataulusta tuli yllättävän tiukka: aloitamme lauantaina kuvaukset klo 11:00, ja illalla klo 19:00 pidämme vielä seuraavan päivän harjoituksia. Sunnuntaina täytyy säästä riippuen herätä kuvaamaan aikaisimpia aamukuvia jo klo 6:00, eikä sunnuntaipäivästäkään tule kovin helppo. Kuvausten rankkuuden määrää loppujen lopuksi niiden tahti. Näillä näkymin olemme varanneet kohtalaisen hyvin aikaa kullekin kuvalle, joten toivottavasti emme aja itseämme ihan näännyksiin tällä työtahdilla.

Siuntiossa sen sijaan ei ole kiire, onhan meillä neljä päivää aikaa (pe-ma). Kuvauksia on kolmena iltana, maanantai varataan uusintakuville. Lavastukseen, valaisuun ja tekniikan valmisteluun on varattu erikseen runsaasti aikaa. Kuvattavaa on silti kohtalaisen paljon, kolme pitkää kohtausta, joten tekemistä kyllä riittää.

Viikonloppuna pidettiin mittavat harjoitukset. Näyttelijät, ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja kokoontuivat lauantaina Korsoon. Iltaseitsemään asti venyneissä harjoituksissa ehdittiin käydä läpi viimeistä vaille kaikki kohtaukset. Sunnuntain harjoituksiin Espoossa osallistuivat myös kuvaussihteeri ja kuvaaja.

Lauantaina harjoittelijoita ruokittiin jälleen pizzalla. Tuotanto on huolissaan näyttelijöiden ruokavalion yksipuolistumisesta. Sattuneesta käsikirjoituksellisesta syystä näyttelijät ehtivät tulevina viikkoina popsimaan vielä pizzan poikineen.

Videonauhan ja haastatteluiden perusteella lauantaiset harjoitukset menivät mainiosti eikä vastoinkäymisiä ilmennyt, mitä nyt ohjaaja oli ilmeisesti tökkinyt näyttelijöitä yksijalkaisella jalustalla.

Elokuvassa yksi elementti on chat-keskustelu. Tässä sitä simuloi tekstieditori.

Sunnuntaina teimme haastatteluja tuotantodokkaria varten. Pohdimme muun muassa sitä, miten keskusteleminen ja kuivaharjoittelu auttavat varsinaisen kohtauksen rakentamisessa. Olgan mielestä sekä yhteinen pohtiminen että varsinainen harjoittelu ovat tärkeitä ja tukevat toisiaan. Käsikirjoituksen pitkä kohokohta-kohtaus on sekä näyttelijöiden että ohjaajan mielestä vaativa. Monimutkaista kohtausta käytiinkin läpi useaan kertaan.

Sunnuntaina replikointi sujui näyttelijöiltä jo varsin tottuneesti. Vuorosanat on opeteltu hyvin. Aikaisempi kokemus näyttelemisestä näkyy selvästi jo harjoituksissa: pari reagoi ja vastaa toistensa repliikkeihin luontevasti. Alustavasti näyttää erittäin hyvältä!

Kuvausviikonloppua edeltävänä yönä suurin osa kuvausryhmästä valvoi liian myöhään. Sain Ismolta vielä puoli kolmen aikaan tekstiviestin, jossa muistutettiin maskottioravamme Lissabonin ottamisesta mukaan. Samaan aikaan olin itse vielä täysin hereillä ja jännitin.

Niksu haki minut Kuusitieltä klo 8:30 lauantai-aamuna. Ennen yhdeksää olimme Eläintarhan Nesteellä tapaamassa muita. Näyttelijätkin saapuivat paikalle täsmällisesti. Pääsimme matkaan kohti Loviisaa hieman yhdeksän jälkeen. Kymmeneltä olimme perillä ja siirsimme pikaisesti tavaramme majapaikkaan, Ismon isän residenssiin.

Aikataulussa kuvaukset oli määrätty alkavaksi jo yhdeltätoista. Pääsimmekin aloittamaan aivan aikataulun mukaisesti: haimme Loviisan pelastuslaitoksen kupeesta mukaamme puistonpenkin ja siirryimme puistoon kuvaamaan elokuvan alkupuolen kohtausta. Puistokohtauksen kuvaukset sujuivat alkuun hyvin, mutta venähtivät lopulta pahasti teknisten ongelmien takia. Ensimmäinen ongelma oli puiston poikki kohiseva koski, joka kuvauspaikkakierroksen aikaan oli vielä jäätynyt puropahanen. Kosken ääni häiritsi äänitystä, mutta paremman paikan puutteessa päätimme jäädä jo valittuun kohtaan kuvaamaan. (Myöhemmin nauhoja läpi katseltaessa todettiin, että kosken kohinasta huolimatta puistokuviin oli saatu kohtalaisen hyvät äänet. Kivi putosi ohjaajan sydämeltä.)

Seuraava ongelma oli valaistus: kun puolet kohtauksesta oli kuvattu, pilvinen taivas päätti yllättäen muuttua puolipilviseksi. Auringon pilkahdus lämmitti palelevaa kuvausryhmää, mutta samalla muutti valaistusta niin, että jouduimme varjostamaan näyttelijöitä, että saisimme samanlaisen valaistuksen kuin kohtauksen alussa. Samasta syystä myös muiden kuvien suhteen jouduttiin tekemään joitakin korjaavia lisäsuunnitelmia.

Kamera-ajot tehtiin Tekohengityksestäkin tutulla ajolavalla. Tomppa ja ilmatäytteiset renkaan pitivät huolta kyydin tasaisuudesta.

Puistossa ehti tulla melkoisen kylmä ennen kuin kohtaus oli saatu kuvattua. Huoltoa ei oltu suunniteltu venähtäneen aikataulun ja kylmän ilman varalle, mutta sovelsimme hieman ja saimme hankittua kuvausryhmälle teetä. Kun puistokuvat vihdoin saatiin kuvattua, olimme jo ohittaneet seuraavan kohtauksen kuvausajan aikataulussa. Puoli neljältä meillä oli tapaaminen Loviisan raatihuoneen takapihalla: huoltomies tuli päästämään kuvaajan, ohjaajan ja allekirjoittaneen raatihuoneen torniin ottamaan maisemakuvia.

”Tätä ei ole käytetty pitkään aikaan, joten tää on toiminut lähinnä varastona.” totesi huoltomies ovea avatessaan. Hämähäkinseitit ja hyönteistenraadot koristelivat ikkunoita. Pojat menivät edeltä torniin ja minä jäin säätämään dokumenttikameran kanssa. Rakennuksen ullakolle vei kivirappuset, mutta itse torniin piti kiivetä huteria, puisia, erittäin jyrkkiä portaita pitkin. Perillä tornissa näköala oli komea, mikä päihitti lievän korkean paikan kammon. Tornista alas laskeutuminen oli huomattavasti kammottavampaa kuin sinne kiipeäminen.

Seuraavaa kohtausta ryhmä lähti kuvaamaan rantaan lintutornille reippaasti aikataulusta myöhässä. Puolet porukasta kävi samaan aikaan kaupassa ja palasi tukikohtaan tekemään pastakastiketta päivälliseksi. Sauna laitettiin lämpiämään, ja saatuaan kohtauksen kuvattua palelevat elokuvaajat ja näyttelijät pääsivät suoraan saunaan.

Myöhemmin illalla ruokailun jälkeen lähdimme vielä linja-autoasemalle katsastamaan seuraavan päivän kuvauspaikkaa ja käymään läpi järjestelyjä. Olimme jättäneet jälkeemme myös mainitun puistonpenkin, jota lähdimme lopuksi kuskaamaan takaisin paikoilleen. Loviisan kirkon kohdalla Poliisiauto kiilasi eteemme ja vaati selitystä oudolta seurueeltamme. Pääsin loistamaan neuvottelukyvyilläni, ja poliisit totesivat meidän olevan harmitonta porukkaa. Mahdoimme kyllä herättää melkoista hämmennystä kiskomalla puistonpenkkiä vetolavan päällä pimeän kaupungin keskustan läpi yhdeksän aikaan illalla, joten ei ihme että poliisi kiinnitti huomiota.

Sunnuntaina aikaisin herätys oli kuvaajalla, ohjaajalla, äänittäjällä ja näyttelijöillä, jotka lähtivät ottamaan ensimmäisiä kuvia jo viideltä aamulla. Muuta saivat nukkua vielä autuaat pari tuntia. Kahdeksalta oli yleinen herätys ja aamupala. Yhdeksältä Ismo, Lara ja Niksu lähtivät Tidstrand-yhtiön bussin kanssa kuvaamaan maantiekuvia, me muut siirryimme linja-autoasemalle yhdeksän jälkeen. Minulla oli puoli kymmeneltä tapaaminen raatihuoneella, koska olin onnistunut unohtamaan sinne kansioni sählätessäni lauantaina dokumenttikameran kanssa.

Kymmeneltä saapui linja-autoasemalle kaksi paloautoa Loviisan pelastuslaitokselta. Paloauton nostolavalta meidän oli määrä kuvata yleiskuvia linja-autoasemalta. Bussi toi loput kuvausryhmästä paikalle pian kymmenen jälkeen. Aloitimme kuvausten järjestelyn saman tien. Loviisan poliisi vieraili taas luonamme, tällä kertaa sopimuksen mukaan. Poliisi ei kuitenkaan kiireiltään ehtinyt mukaan kuvauksia avustamaan. Onneksi paikalla oli palomiehiä hoitamaan liikenteen ohjausta.

Nostolava sijoitettiin linja-autoaseman eteen, ja minä hyppäsin kännykän kanssa bussiin. Ismo soitti minulle nostolavan korista ja antoi minun kauttani käskyjä bussikuskille ja statisteille. Bussi ajeli asemarakennuksen ympäri ja pojat kuvasivat korista. Ensimmäisen kuvan jälkeen nostolava siirrettiin toiselle puolelle asemaa ja sama kuvio toistui. Nostolavakuvien jälkeen palomiehet poistuivat paikalta ja jäimme ottamaan vielä kuvia bussin kanssa.

Myös kuvaukset linja-autoasemalla venyivät jonkin verran. Bussin ja hälytysajoneuvojen kanssa olimme vielä aikataulussa, mutta niiden lähdettyä ns. simppelimpien kuvien hiomisessa mentiin niin pitkälle, ettei aikataulu enää pitänyt. Ruokailu viivästyi ja kuvausryhmää väsytti. Väsymys ja skarppaamisen lipeäminen kostautui muutamana kriittisenä pieleen menneenä ottona. Täysin korvaamatonta vahinkoa ei syntynyt, mutta kohdalle sattui muutama harvinaisen tökerö klaffivirhe. Epäonnistuneet otot pystyttiin tietenkin toteamaan vasta illalla nauhoja katsellessa. Korostan nyt kuitenkin, että mitään täysin korvaamatonta emme ole menettäneet. Ne muutamat syntyneet virheotokset olisi ollut vain ärsyttävän yksinkertaista korjata, jos asiaan olisi kiinnittänyt huomiota kuvaustilanteessa.

Viimeiset kuvat otettiin Loviisan vanhassa kaupungissa. Näyttelijät jaksoivat urheasti loppuun asti, ja kun kaikki oli valmista, koko kuvausryhmä päätyi syömään pizzaa ja kebabia. Majapaikan siivoamisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Näyttelijät ja suurin osa kuvausryhmästä lähtivät suoraan kotiin, mutta Ismo, Niksu, Lara ja minä lähdimme vielä Espooseen katsomaan dokumenttinauhoja ja varsinaista kuvamateriaalia läpi. Tässä puuhassa menikin myöhään, ja kotiin pääsin vasta puolen yön aikaan. Olo oli kuin nostolavan alle jääneellä, mutta onnellinen.

Kohtaus lintutornilla nähtynä lcd-monitorista ohjaajan takin alla.

Loviisan matkalta muistoksi jäänyt flunssavirus iski kuvausviikonloppujen välisellä viikolla melkein koko kuvausryhmään. Kuvaaja sairasti viisaasti jo alkuviikosta, mutta ainakin järjestäjä ja Siuntion lukaalin isäntä Tomppa, toinen näyttelijöistä eli Olga sekä kuvaussihteeri olivat perjantaina pahimmanlaatuisessa räkätaudissa. Kaikki selvisivät kuitenkin mukaan kuvauksiin.

Tompan koti Siuntiossa on sikäli loistava kuvauspaikka, että siellä on runsaasti tilaa kymmenpäiselle kuvausryhmälle. Kuvaamisen aikana ne, joille tekemistä ei riittänyt, saattoivat siirtyä odottelemaan talon muihin osiin. Sisäkuvat vaativat enemmän rauhaa ja hiljaisuutta kuin ulkokuvat, ja ovat myös tällä kertaa vähintään yhtä työläitä ja aikaa vieviä kuin viime viikonlopun kuvat.

Viikonloppu polkaistiin käyntiin lyhyellä ulkokuvalla talon pihalla. Tästä selvittiin muitta mutkitta ja siirryttiin juomaan teetä. Teen jälkeen alettiin valmistella ensimmäisiä sisäkuvia eli ruuanlaittokohtausta keittiössä. Kohtaus oli sikäli sopiva näin kuvausten alkupäähän, että se toteutettiin lähes kokonaan improvisoiden. Näyttelijät laitettiin tekemään pizzaa roolissa ja kuvaaja ja ohjaaja improvisoivat kuvakulmat ja rajaukset.

Meillä oli mukana erillinen monitori, joka yhdistettiin piuhalla kameraan ja sijoitettiin olohuoneeseen. Kuvaajan ja äänittäjän taiteillessa keittiössä ohjaaja ja muut istuivat monitorin ääressä aitiopaikalla. Näyttelijät osasivat loistavasti pitää kiinni rooleistaan improssa, ja taas kiiteltiin onnistuneita näyttelijävalintoja. Loppuillasta kuvauksellinen pizza syötiin pois.

Lauantaina kuvattiin kohtaus, jossa päähenkilöt ovat yhdessä web-pohjaisessa chatissa. Uusi hieno LCD-monitorini pääsi sivurooliin elokuvassa, se tuotiin varta vasten tätä kohtausta varten Siuntioon asti. Tavallista monitoria on hankala kuvata, monesti esimerkiksi tv:ssä näkee monitoreja joiden kuva väpättää ja ruudun poikki vaeltaa raitoja. Ilmiö selittyy jotenkin kameran sulkijan ja monitorin virkistystaajuuden välisellä epäsuhdalla. LCD-monitorin kohdalla tällaista ongelmaa ei kuitenkaan ole, joten onneksi meillä sattui olemaan sellainen käytössä.

Kuvausryhmä jäi työstämään kohtausta kun huolto-osasto lähti kauppaan hakemaan viikonlopun ruokatarpeita. Tompan vanhemmat sponsoroivat ruokamenojamme ansiokkaasti, heille siitä suuri kiitos. Kun tulimme takaisin, kohtaus oli jo edennyt pitkälle. Tompan huoneeseen oli saatu viritettyä niin tyylikäs valaistus, että se jätettiin paikoilleen ja hyödynnettiin ottamalla muutamia muotokuvia näyttelijöistä ja ryhmästä Niksu kameralla. Kohtauksen viimeinen kuva kuvattiin WC:ssä. ”Vähän hankala eläytyä vessassa olemiseen, kun samassa vessassa on kolme miespuolista henkilöä,” totesi Olga dokumenttikameralle.

Kuvausten jälkeen syötiin perinteiseen tapaan uuniperunoita. Kerrankin ei valitettu siitä että kinkkutäyte loppuu kesken. Ruuan jälkeen käytiin joukolla kävelyllä läheisillä kallioilla, seurattiin auringon laskua ja kiipeiltiin puihin. Illalla katsottiin videolta yhdessä ruotsalainen elokuva Toisen kerroksen lauluja, josta löytyi joitakin yhtymäkohtia elokuvaan Kaikki on hyvin. Kokeellinen elokuva jakoi mielipiteet. Muiden mentyä jo nukkumaan jäimme vielä Niksun kanssa katsomaan DVD:ltä Billy Elliotia.

Sunnuntaipäivä koostui minun osaltani lähinnä kokkaamisesta. Olimme päättäneet Annin kanssa tehdä kotiruokaa ja jauhelihapihvien ja kermaperunoiden vääntämiseen meni aika reippaasti aikaa. Lopputulos ei ollut yhtään niin huono, kuin miltä se aikanaan vaikutti. Syönnin jälkeen katsoimme videolta suomalaisen nuortenelokuvan Rosa Was Here. Löysimme jälleen intertekstuaalisuutta IAT-leffojen kanssa, mm. Sokerin.

Elokuvan tärkeintä kohtausta alettiin valaista ja lavastaa elokuvan katsomisen jälkeen noin seitsemän aikaan. Kohtauksessa on kuutisen erilaista kuvakulmaa ja valaistusta, joten valot ja tavaroiden sijoittelu oli syytä suunnitella hyvin. Lavastuspuolella kiistakapuloita olivat ainakin TV-pöydän liinan väri ja itse TV-vastaanotin. Pöytää paikkaamaan oli kannettu saunan penkki, joka peitettiin liinalla. Sain lopulta tahtoni läpi ja valitsimme vihreän liinan penkin peitoksi, sillä se sopi huoneen verhoihin paremmin kuin viininpunainen, joka kyllä olisi muuten ollut tyylikkäämpi.

Olohuoneessa ei alun perin ollut TV:tä ollenkaan, ja aluksi pojat kantoivat alakerrasta jonkin 70-luvun tekniikan ja muotoilun huippusaavutuksen. Ankaran debaatin päätteeksi tsekkiläisromantiikkaa liiaksi välittänyt kapine kannettiin pois ja tilalle saatiin uudenaikaisempi laite toisesta huoneesta. Valmiissa materiaalissa koko TV-kompleksista näkyy ehkä yksi kulma, mutta onpahan ainakin siisti kulma. Yksityiskohdista on turha tinkiä, ne kun harmittavat sitten myöhemmin vaikka olisikin itse ainoa katsoja, joka ne oikeastaan huomaisi. Sokeri-elokuvan tiskiharja on tästä kuolematon esimerkki.

Kuvaaja, ohjaaja ja äänittäjä jäivät näyttelijöiden kanssa työstämään kohtausta yläkertaan kun muu ryhmä pakeni alakertaan. Monituntisiksi venyneiden kuvausten aikana alakerrassa tehtiin lämpimiä voileipiä tauolla syötäväksi, askarreltiin bändin nettisivuja ja katseltiin tv-chattia ja ostoskanavaa ilman ääntä. Välillä käytiin yläkerrassa tarkistamassa tilanne ja auttamassa tavaroiden siirtelyssä uutta kuvakulmaa varten. Joskus kahden aikaan pääsin pitelemään johtoa poissa kamera-ajon tieltä. Yläkerta vaati hiljaisuutta, joten alakerrassa pidäteltiin flunssaisia ysköksiä. Yskiä uskalsi vain silloin kuin yläkerrassa kuvaaja tai naispääosa tai molemmat yskivät. Myöhemmin mainittiin huvittava yskäkaiku alakerrasta aina kun yläkerrassa yskittiin.

Kolmen jälkeen aivan viimeisten kuvien aikana kaikki alkoivat olla jo selkeästi poikki ja puhki, mutta viimeiseen asti jaksettiin tehdä täysillä. Näyttelijät jaksoivat loistavasti ja eikä teknisen tiiminkään tarkkaavaisuus herpaantunut. Itsekritiikkiin taipuvainen kuvaajamme mainitsi dokumenttikameralle kärsineensä väsymyksestä eikä ollut viimeisten kuvien valoihin aivan tyytyväinen. Uusintakuvauksiin ei kuitenkaan ollut tarvetta.

Kaikki kuvat oli saatu valmiiksi noin neljän aikaan ja näyttelijät painuivat suoraan nukkumaan. Istuimme vielä olohuoneessa päivittelemässä hyvin menneitä kuvauksia, kun Ismo sai viestin säveltäjältämme Martilta, että elokuvan alun musiikki on valmis. Tästä tyytyväisenä lähdimme vielä lyhyelle kävelylle Siuntion yöhön, jossa haamut huhuilivat ja möröt vaanivat. Pojat kyllä väittivät niitä huuhkajiksi.

Maanantai oli alun perin varattu mahdollisia uusintakuvauksia varten, mutta lopulta mitään ei tarvinnutkaan kuvata uudestaan ja pääsimme kokoamaan tavarat pois. Kalusto ja matkatavarat kannettiin autoihin, isäntiä kiitettiin ja lähdettiin kotimatkalle. Päätöspalaveri pidettiin matkan varrella Carrolsissa: kaikki saivat osakseen niin kriittistä palautetta kuin kehuja ja kiitoksiakin. Oli yllättävää, että vaikka kuvattavaa oli vain yksi kohtaus päivää kohti, työtahti oli lopulta muodostunut yllättävän tiukaksi. Ihmiset kuitenkin kokivat työtahdin eri tavoin, toisten mielestä lepotaukoja oli ollut enemmänkin kuin tarpeeksi, kun taas erityisesti ohjaaja tunsi viettäneensä koko ajan työn touhussa. Ryhmän henkeä pidettiin yleisesti hyvänä, kaikki tuntuivat viihtyneen kuvauksissa hyvin työtahdista huolimatta.

Päivän päätteeksi poikkesimme Ismon kanssa vielä Martin luona kuuntelemassa musiikkia. Aivan elokuvan alkuun tuleva musiikki on siis valmis, ja työsarkaa riittää vielä. Ohjaaja oli jälkeen tyytyväinen, eikä se minustakaan hullummalta kuulostanut. Näin myös edellisen viikonlopun materiaaleista koostetun raakaleikkauksen, josta olin aivan innoissani. Jälki on hienoa, näyttelijät hyviä ja kuvat kauniita. Nostolavakuvatkin ovat onnistuneita. Tästä tulee kyllä taas semmoinen elokuva että oksat pois, odottakaahan toukokuuhun!

Nyt kun kaikki on kuvattu, siirrytään jälkituotantoon. Joitakin repliikkejä ja äänitehosteita jälkiäänitetään, Ismo leikkaa elokuvan ja muusikot tekevät musiikin valmiiksi. Toukokuun alkuun mennessä kaiken pitäisi olla valmista. Minä keskityn tällä välin elokuvan tekemisestä kertovan dokumentin toimittamiseen. Dokumenttimateriaalia on kokonaista kymmenen tuntia (!), ja minun olisi tarkoitus käydä se läpi leikkaajaa varten. Leikkaajaksi on alustavasti tulossa Welhofilmin Oskari Sipola, jonka kanssa en olekaan aikaisemmin tehnyt yhteistyötä. Dokumentista tuleekin erikoinen IAT-projekti, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.