Sokeri
Tämän elokuvan motiiveja en oikein ymmärrä. Ehkä siksi seuraava esitys sisältääkin enemmän kysymyksiä kuin kommentteja.
Alku on ihan lupaava toisistaan vieraantuneiden nuorten arkiaamusta. Tyttö on suhteen primus motor, joka yrittää saada yhteyden apaattiseen poikaystäväänsä. Tajuamme oitis, että suhteessa on paha särö. Tässä herääkin sitten ensimmäinen kysymys: miksi? Mikä särki rakkauden? Se että sokeri on lopussa, antaa tytölle vain motiivin sännätä kauppaan. Siellä hän harhailee kärryn kanssa, kunnes käytävällä surrealistisessa kuvassa jököttää sokeripaketti. Auto tönäiseen tytön kumoon, ja sokeri valuu kadulle. Tajuttomuus jatkuu yöhön asti, ja poika odottaa sokeria (tyttöä) ikkunaa edelleen apaattisena tuijottaen. Tyttö palaa kotiin eikä kultaa löydy. Sitten jotain sellaista, minkä vuoksi kysyn taas: mitä ja miksi? Tyttö löytää jonkin esineen, sitten skarpataan kuvanauhuriin ja lopulta tyttö paiskaa esineen rikki. Poika saapuu paikalle, mutta tyttö ei herää. Ja sokeripussikin on tyhjä.
Sokeri toimii niin vahvalla allegoria/metafora/symbolitasolle, että minä en sitä ymmärrä. Ansioita elokuvalla kuitenkin on. Se on varsin hyvin kuvattu. Äänisuunnitelmassa kellojen äänet toimivat johdonmukaisesti. Kohtaus jossa tyttö kääntää kelloa taaksepäin (siirtää siis aikaa) on hyvin tehty, ja kohtauksen motiivikin selkiytyy: jos voisi ottaa uusiksi sen missä on tehty virheitä. Ja paras viimeksi: Susanna Tikkanen tytön roolissa on todella vakuuttava. Hänen hermo pinnalla tehty suorituksensa muistuttaa joistakin Leea Klemolan töistä. Ja Leea on sentään yksi parhaista suomalaisista naisnäyttelijöistä. Voisi melkein laajentaa Eurooppaankin tämän tunnustuksen.
Matti Kuortti
Minun elokuvani 2000
