Tekohengitystä
Vain pienehkö hetki sitten uusi parisuhdelaki hyväksyttiin eduskunnassa
niukalla enemmistöllä. Luonnollinen jatko aiheesta käydylle keskustelulle on
ollut adoptio-oikeus -kortin esille nostaminen. Konservatiivien kauhistellessa
sateenkaariperheissä kasvavien lasten tulevaisuutta on IAT julkistanut uuden
ihmissuhdelyhytelokuvansa - Tekohengitystä - onnellisen heteroperheen isän
"salatusta elämästä".
Tekohengityksessä tyttärensä iloisen kantrin tahdittamana päiväkodista noutava
aviomies paljastuu lipeväksi siaksi, joka valehdeltuaan tyttärensä kävelemään
metsätien ja lenkkipolun kautta kotiin kaahailee itse hakemaan uuden
naisystävänsä romanttiselle iltapäiväkävelylle. Isän ja tämän ystävättären
autolla hurjastelu ei kuitenkaan ennakko-odotusten mukaisesti päätykään
tyttären päälleajamiseen, vaan yllättäen nämä ilmestyvät onnellisesti,
vaikkakin vastoin loogisia odotuksia kävelemään isän kotiseuden lenkkipolulle.
"Yllättäen" kävelyretken rauha sitten järkkyy ja pian rymistellään piiloon
iloisen pianosoolon tahdittamana.
Päinvastoin kuin Ihmiskunnan ainoan toivon edellinen elokuva Kaikki on hyvin,
jonka julkistamista edelsi pitkä julkinen tuotantoprosessi, Tekohengitystä
ilmestyi lähes varkain ja verrattain nopeasti edellisen elokuvan julkistuksen
jälkeen. Kuten Tekohengityksen tuotannosta julkaistusta dokumenttimateriaalista
käy ilmi, Tekhengitys on myös oikeasti tehty nopeasti. Vaihtelu virkistänee.
Uskaltanen kuitenkin (jälkiviisaana?) väittää, että tämä tuotantotapa myös
heijastuu elokuvasta ainakin pienoisena kiirenä ja viimeistelyn puutteena.
Viimeisimmät IAT:n elokuvista ovat yltäneet tekniseltä tasoltaan jo
harrastelijaryhmien tuotoksiksi korkealle. Tekohengityksessäkin ainakin
tekniikka pelaa. Useamman katselukerran jälkeen mieleen tarttui vain
muutamia teknisiä hiomista vaativia yksityiskohtia. Autokuvauksissa
autoa kuljettavan isän pää ja etenkin sen yläosa jää ajoittain
hämärään ellei jopa pimeyteen. Lisäksi leikkaus nytkähtää parissa
yhteenliimatussa peräkkäisessä kohtauksessa: Ensimmäisen kerran isän
laittaessa tyttärelleen turvavyötä. Toisen kerran äidin sanoessa viimeiset
vuorosanansa Annalle.
Pienet mahdollisesti jo kiireisestä kuvausaikataulusta johtuvat töksähdykset
toteutuksessa ovat kuitenkin nopeasti anteeksiannetut, kun Tekohengitystä
-elokuvan perimmäiset ongelmat lienevät kuitenkin itse juonenkäänteissä ja
niiden toteutuksessa. Elokuva kun ei oikein osaa päättää onko se saippuaa,
dokumentaarista, draamaa vaiko komediaa. Toisaalta elokuvassa toteutuva
kohtauksittain tapahtuva tyylinvaihtelu voi toki omalla tavallaan olla
taiteellista, mutta ainakin minun henkilökohtaista katseluelämystäni tämä
rikkonaisuus häiritsi. Toisaalta elokuvan määrittäminen komediaksi voisi
antaa paljon anteeksi.
Alun kantrin sävyttämä kohtaus voisi onnellisuudessaan olla vaikkapa
automainoksesta. Ajan kulumisesta kertovan pimennyksen jälkeen seuraa
realistinen kuvaus automatkasta, jossa isä on ostanut tyttärelle ajankuluksi
karkkipussin ja omien ajatuksiensa ollessa kaukana poissa yrittää ylläpitää
näennäistä keskustelua. Sitten kuitenkin tapahtuu jotain absurdia, kun
"kiireeseen" vedoten isä jättää yllättäen tyttärensä tienvarteen jatkamaan
tuntemattoman pituiseksi jäävää kotimatkaansa kävellen. Katsoja voisi vieläpä
luulla, ettei tytär olekaan menossa kotiin, vaan metsäautotielle
seikkailemaan.
Kuva vaihtuu takaisin autoon ja musiikki muuttuu meneväksi popiksi. Nyt
vietetään hetki menevässä road-moviessa. Pian kuitenkin jo kompuroidaan
kuin Speden muistoa kunnioittavassa komediassa hilpeän pianosoolon
tahdittamana piiloon ei-toivottua tulevaisuuta. Ennen elokuvan
komediseksi "lipsahdukseksi" tulkittavaa loppua ehditään vielä vierailla
hetki huomattavasti dramaattisemmissakin merkeissä.
Toteutuksen mahdollisesta rikkonaisuudesta huolimatta Tekohengitystä
-elokuvassa on toki hyvääkin. Näyttelijäpuolella tavataan niin uusia kasvoja
kuin vanhoja tuttuja. Tekohengitystä-elokuvassa taitaa olla IAT:n elokuvien
nuorin lapsipäärooli tytärtä onnistuneesti näyttelevällä Suvi Heinosella. Isää
esittää veikeällä tyylillään tuoreesta Kaikki on hyvin elokuvasta tuttu Mikko
Rokka. Valitettavasti näin nopeasta "comebackistä" johtuen Rokan esitystä tulee
väistämättä tulkittua hänen Kaikki on hyvin -elokuvan koomisen virkamieshahmon
varjossa. Tyttöystävän ja äidin roolit vaikuttavat hieman stereotyyppeiltä, mutta
siitä huolimatta niistä kunnialla selviävät Sokerissa tähtisuorituksensa
tehnyt Susanna Tikkanen ja uutena kasvona äitinä Minna Ranki.
IAT on ilmeisesti tunnustellut elokuvamusiikkia vaihteeksi hieman omien
vanhojen piirien ulkopuolelta, mikä välittömästi saa elokuvan tuntumaan
joltain uudelta. Etenkin ensimmäisten kohtausten kantri-tausta saa sisäisen
auringon paistamaan ja kaikesta huolimatta yrittää asennoida positiivisesti
tulevaa kohtaan. Toisaalta, koska koko lopun elokuvaa lopputekstejä myöten
taustalla hypähtelee elokuvan poppiskappale, jää alun kantriosuus niin
musiikkityyliltään kuin muutenkin onnellisuudellaan leijailemaan
muuten erityylisessä elokuvassa irralleen.
Enimmäkseen IAT:n elokuvat ovatkin olleet taiteelliseksi tarkoitettuja
elämän pieniä suuria asioita pyöritteleviä ihmissuhdetarinoita.
Tekohengitystä-elokuvakin on ihmissuhdetarina, mutta koska elokuvan tyyli
hyppelee varsin jyrkästikin draamasta komediaan, eikä juonen eteneminenkään
aina tunnu maalaisjärjellä järin loogiselta, on henkilöhahmoihinkin
vaikea samaistua ja itse elokuvaa vaikea hahmottaa kokonaisuutena.
Oliko isä todella tyhmä sika ja kaikki oli vain sattumaa, vai oliko
isä kenties sikaakin kieroutuneempi ja minuuttiaikataululla suunnitellut
kaiken?
Asko Soukka
asko.soukka@iki.fi
http://www.iki.fi/asko.soukka/
