Uudenvuoden aatto
Ismo Kiesiläisen ja Anni Mustosen käsikirjoittama Uudenvuoden aatto on
Kiesiläisen luotsaaman Ihmiskunnan ainoa toivo -elokuvaryhmän (IAT)
kymmenes tuotos. Pääasiassa nuoruudesta ja nuoren ihmisen ongelmista
aiheensa ammentava IAT on aiemmin onnistunut luomaan visuaalisesti sangen
onnistuneita kuvauksia nuoren ihmisen kasvukivuista kohti aikuisuutta
(esim. Ensimmäinen, Elokuvissa, Matkaseura).
Ihmiskunnan ainoa toivo osoitti erityisesti elokuvalla Sokeri taidokkuutta
symbolisen ilmaisun käytössä. Elokuva Ensimmäinen näytti, että perinteinen
lämminhenkinen kerronta on ryhmällä niin ikään hallussa. Näitä elementtejä
yhdistelemällä IAT on luonut käytännössä jokaisen elokuvansa, joille
ominaista vahvan symboliikan ja perinteisen kerronnan lisäksi on tyylitelty
ja tarkkaan harkittu visuaalinen ilme.
Uudenvuoden aatto käsittelee IAT:lle omimpia teemoja jälleen parisuhteen
näkökulmasta. Anni Mustosen esittämän nuoren tytön ja tämän äidin suhde
elää pääasiassa jääkaapin oviin kiinnitettyjen paperilappujen varassa:
mikään ei ole kuin ennen, silti elämä jatkuu. Elokuva seuraa tytön
uudenvuoden aattona, tuona päivänä, jolta hän toivoi vallan muuta.
Vaikka päällimmäisenä elementtinä Uudenvuoden aatossa on äidin ja tyttären
keskinäinen, vuosien myötä muuttunut suhde, on elokuvassa nähtävissä
tuttuja nuoren yksinäisyyden ja kasvamisen vaikeuden kuvaamiseen liittyviä
piirteitä.
Kun omalta tuntuva tyylilaji on kerran löytynyt, siitä ei IAT näytä
helpolla luopuvan. Uudenvuoden aatto muistuttaa lähes joka tavalla ryhmän
aiempia elokuvia, ollen tässä tapauksessa olemassaolonsa velkaa pääasiassa
Sokerille ja Ensimmäiselle. Esimerkiksi symboliikka on aiemmista
lyhytelokuvista tuttua junineen kaikkineen.
Jopa otosten visuaalinen ilme on tutunkaltaista, ovatpa jotkut
kohtauksetkin selviä yhteenliittymiä aiempiin elokuviin nähden. Kohtaus
ruokapöydässä nähdään niin Sokerissa kuin Uudenvuoden aatossakin.
Molemmista elokuvista löytyy kohtaus kaupassa. Ensimmäinen ja Uudenvuoden
aatto sisältävät vahvan junaotoksen kumpikin. Molemmissa yksinäinen ihminen
seuraa riemuitsevan joukon temmellystä. Ja niin edelleen.
Oman menneisyytensä kunnioitus ja siitä ammentaminen on samalla IAT:n
suurin etu ja suurin synti. Kun samasta aiheesta tehdään näin monta
elokuvaa, sitä väkisinkin miettii, kannattaisiko ryhmän uudistua? Onko
vielä tarpeen tehdä yksi elokuva käsitellen nuoruutta ja sen mukanaan
tuomia ongelmia? Toisaalta oman tyylinsä löytäneet ovat usein
parhaimmillaan oman tyylilajinsa kanssa, mikä näkyy erityisesti musiikin
saralla.
Valitettavasti Uudenvuoden aaton seuraaminen on kuitenkin yksittäisenä
elokuvana hankalaa, sillä sitä tulee väkisinkin verrattua muihin ryhmän
samaa aihepiiriä sivuaviin elokuviin, kiitos suurien samankaltaisuuksien.
Näihin verrattuna Uudenvuoden aatto on eräänlaisessa väliinputoajan
asemassa: se kertoo tarinan, mutta varsinaisesti sillä ei tunnu olevan
mitään järin suurta sanottavaa. Tarinankerronta on tuttuun tapaan sujuvaa
ja eteenpäin kulkevaa, mutta jotakin uutta, suurempaa ideaa jää väkisin
kaipaamaan. Kokonaisuus toimii ja tarina sisältää joitakin hyviä ideoita,
mutta säväyttävä mestariteos se ei missään nimessä ole.
Visuaalinen puoli toimii. Kuvaus on kaikin puolin onnistunutta - jälleen
kerran. Kuvallisen ilmaisun avulla luodut mielikuvat ovat tyylikkäitä ja
onnistuneita yhtä kohtausta lukuun ottamatta. Tuo ainoa epäonninen kohtaus
on tytön keinussa istuminen poikajoukon ampuessa uudenvuoden raketteja
taustalla: kyseinen otos on tahattoman koominen ja se jos mikä vie elokuvan
lopulta uskottavuutta. Vai onkohan katsojaa tarkoituskin naurattaa
surkuhupaisalla uudenvuodenprätkyttelyllä?
Anni Mustonen tekee elokuvan käytännössä ainoan roolisuorituksen muiden
henkilöiden jäädessä tyylikkäästi taustalle. Vaikka päiväkirjatekstin
lukeminen kuulostaa aika ajoin puiselta, on suoritus kokonaisuutena
onnistunut, eikä roolisuorituksessa ole juurikaan moitittavaa.
Jos visuaalinen ilme ja symboliikka ovat aiemmista elokuvista tuttuja ja
turvallisia, on sitä myös Martti Anttilan musiikki. Hempeitä
pianosovituksia on kuultu aiemmistakin elokuvissa. Tässäkin tapauksessa
musiikki on kaunista ja laadukasta, mutta jonkinlaista vaihtelua ja
yllättävyyttä ääniraitaankin kaipaisi.
Kokonaisuutena Uudenvuoden aatto on tasaisen laadukasta IAT-tuotantoa.
Tytön ja äidin suhteesta kertova tarina etenee jouhevasti. Näyttelijätyö on
kokemukseen ja ammattitaitoon nähden onnistunutta, visuaalisesti ja
auraalisesti elokuva on pienistä ongelmista huolimatta sinällään mainio.
Valitettavasti sisällöllisesti elokuva ei tarjoa mitään uutta tai
innostavaa ja tällaisena sen asema lienee muihin, tuleviin (toivottavasti
uutta aihetta käsitteleviin) elokuviin nähden varsin heikko. Asko Soukka
arvostelussaan kirjoitti "on aika astua elämässä seuraava askel eteenpäin."
Tarkoittikohan hän sillä elokuvaa - vai sen tekijöitä?
Vesa Saarinen
vjs@mbnet.fi
