kansielokuvatryhmapalautearkistoarkistolyhytelokuvia

Uudenvuoden aatto

Ismo Kiesiläisen ja Anni Mustosen käsikirjoittama Uudenvuoden aatto on Kiesiläisen luotsaaman Ihmiskunnan ainoa toivo -elokuvaryhmän (IAT) kymmenes tuotos. Pääasiassa nuoruudesta ja nuoren ihmisen ongelmista aiheensa ammentava IAT on aiemmin onnistunut luomaan visuaalisesti sangen onnistuneita kuvauksia nuoren ihmisen kasvukivuista kohti aikuisuutta (esim. Ensimmäinen, Elokuvissa, Matkaseura).

Ihmiskunnan ainoa toivo osoitti erityisesti elokuvalla Sokeri taidokkuutta symbolisen ilmaisun käytössä. Elokuva Ensimmäinen näytti, että perinteinen lämminhenkinen kerronta on ryhmällä niin ikään hallussa. Näitä elementtejä yhdistelemällä IAT on luonut käytännössä jokaisen elokuvansa, joille ominaista vahvan symboliikan ja perinteisen kerronnan lisäksi on tyylitelty ja tarkkaan harkittu visuaalinen ilme.

Uudenvuoden aatto käsittelee IAT:lle omimpia teemoja jälleen parisuhteen näkökulmasta. Anni Mustosen esittämän nuoren tytön ja tämän äidin suhde elää pääasiassa jääkaapin oviin kiinnitettyjen paperilappujen varassa: mikään ei ole kuin ennen, silti elämä jatkuu. Elokuva seuraa tytön uudenvuoden aattona, tuona päivänä, jolta hän toivoi vallan muuta.

Vaikka päällimmäisenä elementtinä Uudenvuoden aatossa on äidin ja tyttären keskinäinen, vuosien myötä muuttunut suhde, on elokuvassa nähtävissä tuttuja nuoren yksinäisyyden ja kasvamisen vaikeuden kuvaamiseen liittyviä piirteitä.

Kun omalta tuntuva tyylilaji on kerran löytynyt, siitä ei IAT näytä helpolla luopuvan. Uudenvuoden aatto muistuttaa lähes joka tavalla ryhmän aiempia elokuvia, ollen tässä tapauksessa olemassaolonsa velkaa pääasiassa Sokerille ja Ensimmäiselle. Esimerkiksi symboliikka on aiemmista lyhytelokuvista tuttua junineen kaikkineen.

Jopa otosten visuaalinen ilme on tutunkaltaista, ovatpa jotkut kohtauksetkin selviä yhteenliittymiä aiempiin elokuviin nähden. Kohtaus ruokapöydässä nähdään niin Sokerissa kuin Uudenvuoden aatossakin. Molemmista elokuvista löytyy kohtaus kaupassa. Ensimmäinen ja Uudenvuoden aatto sisältävät vahvan junaotoksen kumpikin. Molemmissa yksinäinen ihminen seuraa riemuitsevan joukon temmellystä. Ja niin edelleen.

Oman menneisyytensä kunnioitus ja siitä ammentaminen on samalla IAT:n suurin etu ja suurin synti. Kun samasta aiheesta tehdään näin monta elokuvaa, sitä väkisinkin miettii, kannattaisiko ryhmän uudistua? Onko vielä tarpeen tehdä yksi elokuva käsitellen nuoruutta ja sen mukanaan tuomia ongelmia? Toisaalta oman tyylinsä löytäneet ovat usein parhaimmillaan oman tyylilajinsa kanssa, mikä näkyy erityisesti musiikin saralla.

Valitettavasti Uudenvuoden aaton seuraaminen on kuitenkin yksittäisenä elokuvana hankalaa, sillä sitä tulee väkisinkin verrattua muihin ryhmän samaa aihepiiriä sivuaviin elokuviin, kiitos suurien samankaltaisuuksien. Näihin verrattuna Uudenvuoden aatto on eräänlaisessa väliinputoajan asemassa: se kertoo tarinan, mutta varsinaisesti sillä ei tunnu olevan mitään järin suurta sanottavaa. Tarinankerronta on tuttuun tapaan sujuvaa ja eteenpäin kulkevaa, mutta jotakin uutta, suurempaa ideaa jää väkisin kaipaamaan. Kokonaisuus toimii ja tarina sisältää joitakin hyviä ideoita, mutta säväyttävä mestariteos se ei missään nimessä ole.

Visuaalinen puoli toimii. Kuvaus on kaikin puolin onnistunutta - jälleen kerran. Kuvallisen ilmaisun avulla luodut mielikuvat ovat tyylikkäitä ja onnistuneita yhtä kohtausta lukuun ottamatta. Tuo ainoa epäonninen kohtaus on tytön keinussa istuminen poikajoukon ampuessa uudenvuoden raketteja taustalla: kyseinen otos on tahattoman koominen ja se jos mikä vie elokuvan lopulta uskottavuutta. Vai onkohan katsojaa tarkoituskin naurattaa surkuhupaisalla uudenvuodenprätkyttelyllä?

Anni Mustonen tekee elokuvan käytännössä ainoan roolisuorituksen muiden henkilöiden jäädessä tyylikkäästi taustalle. Vaikka päiväkirjatekstin lukeminen kuulostaa aika ajoin puiselta, on suoritus kokonaisuutena onnistunut, eikä roolisuorituksessa ole juurikaan moitittavaa.

Jos visuaalinen ilme ja symboliikka ovat aiemmista elokuvista tuttuja ja turvallisia, on sitä myös Martti Anttilan musiikki. Hempeitä pianosovituksia on kuultu aiemmistakin elokuvissa. Tässäkin tapauksessa musiikki on kaunista ja laadukasta, mutta jonkinlaista vaihtelua ja yllättävyyttä ääniraitaankin kaipaisi.

Kokonaisuutena Uudenvuoden aatto on tasaisen laadukasta IAT-tuotantoa. Tytön ja äidin suhteesta kertova tarina etenee jouhevasti. Näyttelijätyö on kokemukseen ja ammattitaitoon nähden onnistunutta, visuaalisesti ja auraalisesti elokuva on pienistä ongelmista huolimatta sinällään mainio. Valitettavasti sisällöllisesti elokuva ei tarjoa mitään uutta tai innostavaa ja tällaisena sen asema lienee muihin, tuleviin (toivottavasti uutta aihetta käsitteleviin) elokuviin nähden varsin heikko. Asko Soukka arvostelussaan kirjoitti "on aika astua elämässä seuraava askel eteenpäin." Tarkoittikohan hän sillä elokuvaa - vai sen tekijöitä?

Vesa Saarinen
vjs@mbnet.fi









Katsomo









Tietoja Uudenvuoden aatosta
Lisää arvosteluja




(C) Ismo Kiesiläinen, Ihmiskunnan ainoa toivo 2002