projekti:
Meitä on käsiteltävä varovasti
Sori oon myöhässä, törmäsin pylvääseen.
Edellisen elokuvamme valmistumisesta ehti viivähtää kokonainen vuosi. Kesällä joutui kaupallisiin töihin, joissa tuli omalla tavallaan nopeasti ikävä leppoisaa ja omaehtoista harrastajien puuhastelua. Sopivaan rakoon sattuikin Kettupäivien 3-minuuttisille elokuville tarkoitettu Foxoff-kilpailu, jonka tämän vuoden teema oli "Lainaa vain". Päätimme hahmotella jotain sitä varten. Vastaus löytyikin vanhasta runosta, jolta elokuva lainasi myös nimensä.
Elokuva on kaikilla mittapuilla pieni. Se on lyhyt, se tapahtuu yhdessä paikassa, rooleja on vain kaksi, eikä elokuvassa räjäytetä mitään. Halusimme myös lopputuloksen näyttävän pieneltä, lyhyeltä kurkistukselta nuorenparin sunnuntaiaamuun. Kaiken mahdollisen tilan pitäisi jäädä näyttelijöille.
Meitä on käsiteltävä varovasti on yhdistelmä mietittyjä yksityiskohtia ja sattumanvaraisuutta. Suunnitelmallisuus näkyy ennenkaikkea lavastuksessa (Anni Mustonen) ja puvustuksessa, jonka tuli tekemään Welhofilmi-ryhmän Alina Aalto. Sattumanvaraisuus taas alkoi heti näyttelijöistä. Marikin muistin pienestä roolista Kaikki on hyvin -elokuvassa (2001). Juuso taas tarttui silmään toissavuotisesta TV1:n Nuorin runo -ohjelmasta. Marikkia kävin jopa koekuvaamassa, mutta sekin oli lähinnä kosmetiikkaa. Eri vaihtoehdoista tämä pari oli kaikista tuntemattomin ja intuitiivisin ratkaisu. Elokuvanteossa pääsee sellaisia tekemään hyvin harvoin, joten nyt kun oli hyvä tilaisuus, ei sitä voinut jättää käyttämättä. Valinta osoittautui onnistuneeksi.
Käsivaralta kuvaaminen oli ratkaisu, jota en aktiivisesti edes miettinyt, se oli itsestäänselvyys. Vapaa liikkuminen antoi mahdollisuuden seurata näyttelijöitä ja tilannetta sellaisenaan. Kuvaussuunnan saattoi valita joko kameran jo käydessä tai moneen kertaan oton aikana. Tiivistävät ajot ja nopeat pannaukset olivat hyödyksi. Leikkausvaiheessa tyyliä ei tarvinnut erityisesti valita. Dogma-elokuvien konventiot pulpahtivat aikajanalle omia aikojaan. Hyppyskarvit ja ajan pätkiminen olivat työkaluja, jotka jotenkin olennaisesti tuntuivat kuuluvan tähän elokuvaan. Oli mielenkiintoista ja yllättävän haastavaa kokeilla tätä lähestymistapaa. Muissa elokuvissammehan olemme pääsääntöisesti luottaneet tarkkaan laskettuihin kuviin ja leikkauksiin.
Ohjaaminen näin lyhyessä elokuvassa, etenkin kun pyrittiin lähestymään realismia, oli melko pienimuotoista. Juttelimme käsikirjoituksesta etukäteen, mutta minkäänlaisia harjoituksiahan tällaiseen ei kannata tuhlata. Varsinainen ohjaukseni painottui siihen, kun ennen kuvausten aloittamista vein Juuson ja Marikin vierashuoneeseen. Kerroin ihmissuhdeaiheisen tarinan, siirsin vuoron näyttelijöille ja poistuin paikalta. Itse kuvauksissa oli tärkeintä pitää oikea tunnelma. Muu ryhmä pidettiin pois huoneesta niin paljon kuin mahdollista.
En muista milloin elokuvanteko olisi viimeksi ollut näin mukavaa ja vaivatonta. Meillä oli riittävästi aikaa, hyvää tahtoa ja kavereita. On täysin selvää, että tällaista sen pitäisikin olla. Onneksi olimme sisällä. Vaikkei valosta uskoisi, ulkona kuikuili lähestyvä syysmyrsky.
