kansielokuvatryhmapalautearkistoarkistolyhytelokuvia

projekti:

M a t k a s e u r a

Täällä on pirun kylmä!

Kun Elokuvissa oli kuvattu, näytti itsestään selvältä, ettei heti ryhdyttäisi projektiin, joka kuvataan bussissa. Sen verran työlästä tasapainoilu aikataulujen, vapaiden penkkien ja mutkien keskellä oli. Eipä aikaakaan, kuitenkaan, kun tietoisuuteen poksahti uusi käsikirjoitus, joka kuin meitä ivatakseen sijoittui linja-autoon. Hetken päidenpyörittelyn jälkeen todettiin, että jos tarina kerran bussin vaatii, keitä me olemme siihen puuttumaan. Eikä toistaiseksi ole kyetty kiistämään linja-autojen herkullisuutta miljöönä.

Sopivaa ajankohtaa kuvauksille etsittiin joulukiireiden, säiden ja koulutöiden joukosta. Milloin oli loskaa, milloin taas koeviikko, milloin joulu ja uusivuosi. Loppujen lopuksi saatiin kasaan aikaa, näytelijöitä ja viime hetkellä myös kuvakäsikirjoitus. Miespuolinen näyttelijä oli jälleen Liisan koulututtu, ja naispuolinen vastaavasti Kallion lukion tyttöjä. Lasse tekikin kertaheitolla pesän sydämiimme ja palasi sieltä jälleen Enkelin kuvauksiin. Annista taas tuli kuvaustiimin näkymätön jäsen, jolla on ollut sormensa pelissä sittemin useammassakin elokuvassa - eikä vähiten Uudenvuoden aatossa. Ennen kuvauksia lavastettiin linja-auto parista tuolista ja harjoiteltiin kohtausta. Itse kuvauspaikallahan siihen ei enää olisi aikaa. Kuvauksiin matkustimme linja-autolla ja kävimme nopeasti tapahtumat ja tekniikan läpi. Etukäteen emme olleet hankkineet lupaa, vaan luotimme siihen, että sellainen heltiää kuskilta paikanpäällä - ja heltisikin.

Rautatientori

Kuvaukset onnistuivat hyvin. Emme tosin ehtineet kuvata koko lähtökohtausta Rautatientorilla, joten Hakaniemen pysäkki sai toimia korvikkeena, kun Tiina istui pojan viereen. Moottoritiellä bussin äänimaisema nousi voimakkaasti etualalle, mutta toisaalta tasainen kyyti takasi hyvät kuvausolosuhteet. Ytimekkäin repliikki hieman hukkui meteliin, joten se katsottiin parhaaksi jälkiäänittää vielä uudestaan. Ja kuten saatatte kuulla - jälkiäänitys tekee siitä vieläkin ytimekkäämmän. Martti Anttila sävelsi jälleen musiikin, vaikkakin tällä kertaa melkoisena pikatilaustyönä. Kaikenkaikkiaan koko projekti oli kiva paketti, jonka kaupanpäällisinä saimme vielä kuvaan keltapukuisen sauvakävelijän.









yllättävä käänne









Matkaseuran käsikirjoitus

Kalusto

Kamera Sony VX-1000
Mikrofoni AKG C-1000S
Sekä kevyt jalusta
Lue lisää >>

Kuvauspaikat

Lähtöasema Rautatientori (Helsinki)
Bussi 731 Kulomäkeen
Poistumispysäkki 4820208 Marsinkuja (Mikkola)

Aikataulu

Bussi- ja ulkokuvat Sunnuntai 23.1.2000 klo 10-12

Kartta reitistä

"Hämmentävää ettei mikään mennyt pieleen."

- Ismo Kiesiläinen

"Oli kylmä. Ehkä se näkyykin."

- Tuomas Peurakoski

"Olisin ollut valmis kuvaamaan tämänkin bussielokuvan käsivaralta. Ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut elokuvan luonteen mukaista."

- Lauri Räty


Tietoa Matkaseurasta >>



(C) Ismo Kiesiläinen, Ihmiskunnan ainoa toivo 2002