Bussipysäkki

Etusivu

Bussit ja kuvat:
  valmistajittain
  liikennöitsijöittäin

Kirjoituksia

Muita kuvia

Linkit:
  liikennöitsijät
  valmistajat
  harrastajat

Palaute

Uutiset

In English

Ikarus E94

[esittely, tiedot, kuvasivu]

Ikarus E94, Suomen Turistiauto

Esittely

Ikarus E94 on Ikaruksen tytäryhtiön Ikarus EAG:n valmistama kori peruskaturialustoille. Kori on ulkoisesti varsin erikoisen näköinen ja se jakaakin ihmisten mielipiteet varsin tiukasti. Sisältä E94 on varsin tavallinen ja kohtuullisen mukava bussi. Miellyttävänä lisänä voidaan mainita bussin takaosaan sijoitettu "pysähtyy"-lamppu, joka näkyy hyvin etuosan taaksepäin osoittaville penkeille, vähemmän miellyttävän taas ovien auetessa syttyvät käytävien lisälamput, jotka häikäisevät ikävästi talvella.

Ikarus E94 todisti meille, että busseissa ei sittenkään ole kovin huimasti maavaraa, varsinkaan tasauspyörästöjen kohdalla. Nimittän eräänä kesäpäivänä huomasimme Forumin kulmalla Rautatieasemalle päin kääntymässä olleen STA:n ensimmäisen sarjan Ikaruksen, joka seisoi keskellä risteystä moottorin luukku auki. Jäimme tietenkin ihmettelemään miksi se siihen oli jäänyt, epäilimme moottorivikaa tai vastaavaa. Jo valmiiksi solmussa ollut liikenne meni vielä pahemmaksi puuroksi kun paikalle saapui hinausauto, joka ratikkakiskojen ja suojateiden kautta iski hampaansa bussin takaosaan. Luulimme sen lähtevän hinaamaan bussia pois, mutta se vain nosti bussin peräpäätä ylös ja kuski kaivoi kepillä irtonaisen katukiven pois tasauspyörästön alta. Ilmeisesti se oli jumittanut bussin paikalleen täysin, paikalla olikin tietöitä muun sotkun lisäksi. Sitten vaan bussi alas ja matkaan taas. Että varovainen kannattaa olla bussienkin kanssa.

Ainakin STA:lla on ollut ongelmia näiden bussien ovien kanssa, varsinkin sisäänaukeavissa. Joskus ne eivät aukea, useammin eivät mene kunnolla kiinni vaan jäävät puolitiehen tai muuten hankaavat vastaan. Ja tätä havaitsee miltei päivittäin kun niillä matkustaa. Liekö sitten laatu niin kehnoa, etteivät kunnolla toimi.

STA:n, Concordian ja Connexin Ikarukset olivat vuoteen 2000 asti Volvon alustalla, kyseisen vuoden lopulta Scania valtasi markkinat. Metsälän Linjan vahnimmat ovat Scanian L113 CLL -alustalla, uusin L94 UB 4x2 -alustalla. Tässä yksilössä on myös ensimmäisenä Ikaruksena ruostumattomasta teräksestä tehty korikehikko, sitä vanhemmat luutavasti sitten ruostuvat käsiin parissa vuodessa. Katot niissä ainakin vuotavat, ja kaikenlaista pikkuvikaa löytyy jatkuvasti.

STA on nyttemmin hankkinyt Ikaruksensa Scanian L94 UB -alustalla, niin 2-akseliset kuin telitkin. Aluksi käyttöön tuli muutama lyhyt bussi, mikä kyllä ihmetytti. Paikkaluku näissä 12-metrisissä jää 37:ään paikkaan, joka ei neljän klaffipenkin avullakaan täytä seutuliikenteen vaatimuksia. Penkitysjärjestelykin on vähintäänkin mielenkiintoinen, ovipuolella on poikittaiset penkit sekä keski- että takaoven edessä. Kesästä 2001 alkaen on jälleen otettu käyttöön 13-metrisiä 43-paikkaisia Ikaruksia, joista yksi, auto 296 toisti parin vuoden takaisen juuttumistapauksen. Bussi jäi jälleen tasauspyörästöstä kiinni aura-auton irrottamaan kadun reunakiveen, keskelle Mannerhemintien ja Nordenskjöldinkadun risteystä pahimpaan ruuhka-aikaan marraskuisessa lumimyrskyssä. Mannerheimintie ja koko kaupungin raitioliikenne oli yli tunnin poikki tapauksen johdosta.

Scania-Ikarus-yhdistelmästä tuli pikkuhiljaa pääkaupunkiseudun hankituin bussimalli vuoden 2001 aikana. Carruksen suljettua ovensa ja Lahden Scala-tuotannon ollessa vasta aluillaan, näkyvää uhkaa tälle yhdistelmälle ei näykään. Myös Concordia hankki voittamilleen Espoon suunnan linjoille nimenomaan L94-E94-yhdistelmää, jopa 15 yksilöä. Lisää samanlaisia tuli yhtiölle myös kesä- ja syysliikennekausien 2002 alussa. Loppukesästä 2002 tuotiin Suomeenkin jo uudistettua E94:ää, joten vanhempi korimalli väistyy hiljalleen pois. STA ja Concordia saivat vielä vanhempaa mallia.

Ikarus E94:stä on myös uudistettu malli ja teliversio.

[Ylös]

Tiedot

Concordia Bus 132, 151-154, 156, 157, 159, 165, 167-182, 258, 259, 261-265, 270, 280
Ikarus E94, Concordia 172 Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A 245 (10l, 245hv)
Vaihteisto: Voith D863.4 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/z
Vuosimalli: 1999-2000
Silloisen Stagecoachin voitettua koko Vantaan sisäisen liikenteen vuoden 2000 alusta lähtien, hankki yhtiö linjoja varten suuren määrän Ikaruksia. Suomeen ne tulivat valkoisina ja omistajanvaihdoksen jälkeen teipattiin lopulta Concordian väreihin.

Concordia Bus 68, 99, 100, 111, 112, 114, 140, 141, 230, 260, 266-268, 278, 279, 283-287, 289, 324, 332, 333, 335, 345, 347, 349, 353, 354
Ikarus E94, Concordia 285 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DCS9 (9l, ?hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/?
Vuosimalli: 2001-2002
Vuoden 2002 alusta otettiin käyttöön viidentoista bussin sarja Concordian voittamilla Espoon suunnan seutulinjoilla ja kesäkuun alusta saatiin samanlaisia 11 lisää. Elokuussa tuli vielä neljä bussia.

Connex 386, 387
Ikarus E94, Connex Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A (10l, 245hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/z
Vuosimalli: 1998
Connexin ensimmäiset Ikarukset saapuivat pääasiassa Espoon sisäisille linjoille.

Connex 194-197, 214-217
Ikarus E94, Connex 217 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DCS9 (9l, ?hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/?
Vuosimalli: 2002
Connex sai vuoden 2002 helmikuussa kahdeksan kappaletta Scania-Ikaruksia, jotka on hajasijoitettu yhtiön linjoille. Vihdoin myös Ikaruksiin saatiin koko keulan levyisiä matriisinäyttöjä. Autot ovat samanlaisia kuin Concordian uudet Ikarukset.

HKL-Bussiliikenne 103-110
HKL, 107 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DCS9 (9l, hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/z
Vuosimalli: 2001
HKL hankkii nyt myös kaksiakselisia Ikaruksia. Näissä on sentään määränpäänäytöt ja muut. Bussien sisänumeroinnin Ikarus oli mokannut, oikeat numerot korjattiin sisälaattoihin aluksi tussilla. Nyttemmin laatat on ihan vaihdettu.

HKL-Bussiliikenne 116-117
Ikarus E94, HKL 116 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DCS9 (9l, hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/z
Vuosimalli: 2000-2001
Nämä kaksi autoa tulivat HKL:lle melko yllättäen, Metsälän Linjan lopettaessa toimintansa 2001 kesäliikenteen alkaessa. 116:sta ei koskaan ehditty edes käyttää, 117 oli vajaan vuoden ajossa. Metsälältä lähtiessä autot olivat valkoisia ja varustettuja kolminauhaisilla linjakilvillä. 117 oli ensimmäinen ruostumattomasta teräksestä valmistetulla korikehikolla varustettu Ikarus. Talveen 2003 asti autot olivat HKL:llä vuokralla, kunnes yhtiö osti ne omakseen.

Keskuslinja
Ikarus E94, Keskuslinja Alusta: Scania L113 CLL (matala)
Moottori: Scania DSC 11 24 EDC (11l, 260hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 12m
Paikat: x+y/z
Vuosimalli: 1997
Keskuslinja osti yhden Metsälän 12-metrisen Ikaruksen (ex. MLO 13) ja ajoi sillä Espoon linjaa 82(A).

Metsälän Linja 4, 11-13
[malli], [sarja] Alusta: Scania L113 CLL (matala)
Moottori: Scania DSC 11 24 EDC (11l, 260hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 12m
Paikat: x+y/z
Vuosimalli: 1996-1997
Matalalattiabussien edelläkävijäyhtiö oli myös ensimmäisiä Ikarusten käyttäjiä Helsingissä.

Metsälän Linja 2, 5, 14, 19, 20
Ikarus E94, Metsälän Linja 19 Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A (10l, 245hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 12-13m
Paikat: 37-43+4/z
Vuosimalli: 1998-1999
Metsälän ainoat Volvot olivat 12-metriset 2, 14 ja 19 vuodelta 1998 ja 13-metriset 5 ja 20 vuodelta 1999, Scania-linjasta poikettiin kun Ikarus luuli olevansa kykenemätön korittamaan L94-alustaa.

Metsälän Linja
Ikarus E94, Metsälän Linja Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DSC9 (9l, hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: x+y/z
Vuosimalli: 2000
Metsälä sai ensimmäisen Ikaruksen, jonka korikehikko on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Nyttemmin HKL-Bussiliikenne 117.

Suomen Turistiauto 283-291
Ikarus E94, STA 288 Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A 245 (10l, 245hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 12m
Paikat: 37+2/30
Vuosimalli: 1996-1997
Näistä busseista voisi sanoa Ikaruksen Suomenvalloituksen alkaneen. Linjakilpinä keltamerkkiset rullat. Bussit ovat päässeet rupsahtamaan ja alustatkin pitävät usein ihmeellistä mölinää.

Suomen Turistiauto 211-244
Ikarus E94, STA 211 Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A 245 (10l, 245hv)
Vaihteisto: ZF 4HP500 (4-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/25
Vuosimalli: 1998-1999
Ja nämä ovat levittäneet Ikaruksen ympäri pääkaupunkiseutua. Nykyisin bussit ovat ajossa pääasiassa Espoon suunnalla. Kaikissa busseissa on Mitronin 3+1-merkkiset linjakilvet, myös sisänäytöllä.

Suomen Turistiauto 245-246
Ei kuvaa vielä Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A 245 (10l, 245hv)
Vaihteisto: ZF 5HP500-N (5-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/28
Vuosimalli: 2000
Noin vuosi suuren sarjan viimeisten jälkeen saapui vielä kaksi Volvo-Ikarusta, nämä 5-portaisella automaatilla ja määränpääkentällisillä linjakilvillä.

Suomen Turistiauto 247-248, 10-15
STA, 13 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DC9 01 (9l, 230hv)
Vaihteisto: ZF 5HP502C-N (5-port. automaatti)
Pituus: 12m
Paikat: 37+4/37
Vuosimalli: 2000,2001
Vuodenvaihteen 2000-2001 tienoilla STA hankki kahdessa erässä lyhyitä, 12-metrisiä Ikaruksia. Ei voi ymmärtää miksi, kun samoihin aikoihin hankittiin myös pitkiä.

Suomen Turistiauto 292-297
STA, 297 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DC9 01 (9l, 230hv)
Vaihteisto: ZF 5HP502C-N (5-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/37
Vuosimalli: 2001
Keväällä 2001 otettiin käyttöön myös sarja 13-metrisiä Ikaruksia.

Suomen Turistiauto 20-25
STA, 21 Alusta: Scania L94 UB 4x2 (matala)
Moottori: Scania DC9 01 (9l, 230hv)
Vaihteisto: ZF 5HP502C-N (5-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/37
Vuosimalli: 2001, 2002
Loppuvuodesta 2001 STA:lle tuli neljän kaksiakselisen Ikaruksen sarja, joissa silmiinpistävin ero aiempaan on ulkoväritys. Valkoinen pohja ja neonkeltainen katto. Lisäksi sisällä on oranssilla verhoillut invaliidipaikat. Näille busseille on myös nimetty kummeiksi myönteisesti linja-autoliikenteeseen vaikuttaneista vaikuttajista. Kuvan auto on nimikoitu Hannu Karpolle. Elokuussa 2002 samanlaisia busseja tuli vielä kaksi lisää.

Westendin Linja 33, 34
Ikarus E94, WL Alusta: Volvo B10B LE (matala)
Moottori: Volvo DH10A (10l, 245hv)
Vaihteisto: vaihteisto (-port. automaatti)
Pituus: 13m
Paikat: 43+4/z
Vuosimalli: 1999
Westendin Linja vuokrasi Metsälän jäämistöstä autot 5 ja 20, jotka kesän 2002 ajoivat linjaa valkoisina ja syksyn tullessa saivat yhtiön teipit ylleen. Huomioitavaa on erilainen penkkimalli kuin Ikaruksissa yleensä. Talvella 2003 vuokrasopimus päättyi.

[Ylös]