projekti:
E n s i m m ä i n e n
Onko Korpilahdelle pitkä matka?
IAT:n toistaiseksi pitkäjänteisimmästä projektista tuli ihmissuhde-elokuva - oliko sitten jotain jäänyt vielä hampaankoloon. Voimakkaasti viestivien elokuvien, kuten Sokeri ja Matkaseura, jälkeen tavoitteena oli elokuva, joka raivaa tilaa henkilöille ja tarinalle, jättäen merkitykset hieman taaemmas ja katsojan omien kokemuksien varaan. Helpolla katsojaa ei kuitenkaan haluttu päästää, vieläkään. Suoraviivaisuus ei ole koskaan ollut IAT:n tavaramerkki, eikä sitä haluttu sellaiseksi ottaaakaan. Asiathan harvoin ovat kovin selkeitä - päinvastoin. Usein vain elokuvilla on pyrkimys kääntää ne sellaisiksi.
Ensimmäisen käsikirjoitustyö alkoi jo varhain talvella. Kirjoitin tarinan ensin Markon näkökulmasta päiväkirjatekstinä, jonka jälkeen teksti jäi kypsymään kevääseen saakka, jolloin muokkasin siitä käsikirjoituksen. Ensimmäinen oli ensimmäinen oikeaoppinen käsikirjoitus jonka kirjoitin, joten valmistauduin siihen lukemalla pari alan opusta. Ne antoivat lähinnä tukea käsikirjoituksen muotoiluun ja työstämiseen. Elokuvan näyttelijöiden kasaaminen oli toinen suuri työ. Meidän piti löytää 6 suunnilleen samanikäistä nuorta, joilla olisi jonkinlaista kokemusta näyttelemisestä tai ainakin sen ideasta. Toisaalta toimimme harrastelijapohjalla, joten ehdokkaiden piti osata toimia samoissa puitteissa. Kolmas ongelma oli aikataulu: useilla tuon ikäluokan edustajilla on hankalaa löytää täysin vapaita kesäviikonloppuja. Eräs ehdokas joutui perumaan osallistumisensa, koska vanhemmat eivät halunneet päästää häntä viikonlopuksi pois. Näyttelijöiden rekrytointi jäikin hieman viime hetkille, mutta päättyi lopulta hyvin. Porukka löytyi välillisestä lähipiiristä, oli harrastanut joko teatteria tai liveroolipelejä, ja oli innolla mukana.
Valmistautuminen oli kokemukseen nähden ensiluokkaista. Pitkää käsikirjoitusta hahmoteltiin niin kuvakäsikirjoituksilla kuin excel-taulukoilla. Kuvauspaikkoja käytiin tutkimassa hyvissä ajoin ja kuvauslupia soiteltiin julkisille paikoille. Pidimme pari viikkoa ennen kuvauksia näyttelijöille tutustumisillan, jonka aikana mm. suunniteltiin pillisiltaa, pelattiin seurapelejä ja tanssittiin letkajenkkaa yössä. Pyrittiin tekemään mahdollisimman paljon samoja asioita ja samalla tavalla kuin itse elokuvassa tulisi tapahtumaan. Jopa tapaamispaikka ja ruokailu järjestettiin elokuvan hengessä.
Oma lukunsa oli mökki - kuvauspaikkojen keskeisin osa. Aluksi kaikki näytti selvältä, tutkimme kuvauspaikkaehdokkaassa jopa kamera-ajojen liikeratoja ja mittasimme matkoja sähköjohdoille. Toisin kävi, ja suunnitelmiin tuli muutos viime hetkellä. Kysyttiin sukulaisia ja tuttavia, mutta ainoaksi mahdolliseksi paikaksi näytti jäävän mökki Korpilahdella - Jyväskylässä! Luovuus otti kuitenkin voiton, ja löysimme pienen pihamökin Siuntiosta. Se ei ollut järven rannalla, eikä siinä ollut kuin yksi huone, mutta tällaisethan ovat vain järjestelykysymyksiä. Majoitus oli alunperin tarkoitus järjestää samassa mökissä, mutta nyt se hoitui Siuntiossa asuvan kuvausryhmämme jäsenen luona. Tämä oli osaltaan myös helpotus. Saatoimme järjestää ruokailut ja yöpymisen toisaalla, eivätkä ne tulleet lavastuksen ja kuvausten tielle.
Aikataulu oli hyvin tiivis. Käytimme kuvauksiin kaksi viikonloppua, joista ensimmäisenä kuvattiin kaupunkikuvat ja toisena kuvat mökillä. Harjoitukset vedettiin kuvauksien lomassa ja välillä vetäydyttiin lepäämään majoitustiloihin. Vastoinkäymisistä selvittiin joko luovuudella tai hulluudella. Edes tuhat partiolaista Rautatieasemalla eivät pysäyttäneet meitä. Kun kuvattiin etääntyvää junaa, se lähti 15 minuuttia myöhässä ja noin 15 kertaa normaalia kovempaa - samaan aikaan roikotin kameraa junan ikkunasta. Mökin ja järven yhdistäminen oli kuvakulmien valinnalla vielä lasten leikkiä, mutta helppoa ei ollut poistaa eräästä kuvasta kokonaista äänimiestä, joka oli siihen jotenkin unohtunut. Jokainen päivä päättyi väsymykseen ja kipeisiin jalkoihin ja aamuisin herättiin liian aikaisin. Kuitenkin, Ensimmäisen kuvaukset olivat ainutlaatuinen kokemus.
25-minuuttisen elokuvan kuvaaminen kahdessa viikonlopussa kuuden näyttelijän ja samankokoisen tiimin kanssa olisi voinut mennä paljon huonomminkin.
Olisimme esimerkiksi saattaneet epäonnistua.
