projekti:
P o i k a j a v e s i
viiden minuutin tauko
Olimme pitkään pyöritelleet ajatusta lastenelokuvan tekemisestä. Itse olin pitkään pyöritellyt ajatusta elokuvasta, joka liittyisi vesiliskoihin - noihin yksisarvisen serkkuihin sammakkoeläinten joukossa. Sen lisäksi olimme pitkään pyöritelleet ajatusta, että tekisimme kesällä edes jotain.
Kaikki paitsi jalka osuikin kohdalleen eräänä kevätiltana Vantaan Ilolassa, kun olin astua sammakon päälle. Onnekkaasti se väisti myös Anni Mustosen jalan.
Mietimme miten sammakkoprinssin olisi käynyt, jos se olisikin vahingossa jäänyt prinsessan jalan alle. Tai ylipäänsä, millaista on olla prinssi ja vaihtolämpöinen? Kypsyttelyn jälkeen syntyi ajatus elokuvasta Poika ja vesi (os. Vaihtolämpöinen prinsessa).
Kuvaukset päätettiin ajoittaa elokuun alkuun, kun olisi lomaa, mutta vielä kesä. Näyttelijät kiinnitettiin projektiin heti kesäkuun alussa. Alkoi aktiivinen kuvauspaikkojen ja vesiliskojen etsiminen. Sopivia puroja paikannettiin sekä kartalta että paikan päällä. Ehdokkaina olivat mm. Kylmäoja Vantaan Simonkylässä ja Kurkimoisionpuisto Itä-Helsingissä. Lopulta päädyttiin Mankkaalle Espooseen. Vesiliskot löytyivät ohjaajan lapsuudenmaisemista Vantaan Matarista.
Vesiliskoa kuvattiin varta vasten rakennetussa akvaariossa Uudenmaan ympäristökeskuksen luvalla - ovathan vesiliskot rauhoitettuja. Akvaariokuvat tehtiin jo kesäkuun lopussa, sillä loppukesällä vesiliskot elävät maalla. Varsinaiset kuvaukset alkoivat elokuun alussa. Kuvauspäiviä kertyi kaikkinensa kymmenen, kun mukaan lasketaan uusintakuvaukset. Olimme enimmäkseen ulkona ja - kuten asiaan kuuluu - säiden ja eläinten armoilla. Yksi kuvauspäivä keskeytyi sateeseen ja tulvivaan ojaan, toinen ampiaisenpistoon. Vedenalaisten uintikuvienkin kanssa oltiin joutua pulaan, kun luonnonvedet jäähtyivät yhtäkkiä. Lopulta kuvasimme ne sisäaltaassa.
Ulkoasultaan Poika ja vesi jatkaa Mun nimi oli ennen Tiinan linjaa. Auringonpaisteessa ja työmaametelissä kuvatussa elokuvassa värimäärittelyllä ja Kim Wirtasen äänisuunnittelulla on vahva rooli. Säveltäjämme Martti Anttila jatkoi akustisten soitinten parissa; ääniraidalla kuullaan kannelta, selloa ja laulua. Tavoitteena oli kaivaa arkisesta miljööstä esiin satu.
Projektissa työryhmämme rutiini yhdistyi uuden tyylilajin, kohdeyleisön ja nuoren pääosanäyttelijän asettamiin aika kutkuttaviinkin haasteisiin. Matkalla tuli paljon yllätyksiä ja kiertoteitä, mutta maaliin päästiin. Lisää fiiliksiä reitin varrelta löydät kuvauspäiväkirjasta ja kuvakertomuksesta.
